Betonista tehty adventtikynttelikkö

25.11.17

adventtikynttelikkö-betonista

Viime kesänä toteutimme ensi kertaa erilaisia betonitöitä. Tuolloin otimme oikeastaan jo varaslähdön jouluaskarteluihin, sillä betonipajassa valmistui rouheat kynttilänjalat adventtikynttilöille. Vähän vastaavanlaiset näimme jokunen vuosi sitten Sinellin ideakuvastossa ja myös Mansikkatilan mailla -blogissa esiteltiin taannoin betonista tehdyt kynttilänjalat.

Kuten kuvista huomaatkin, betonista valmistettu kynttelikkö muodostuu numeroista 1-4. Mutta miten betonista on saatu aikaiseksi numeroita? Yksinkertaisesti siten, että betoni on valettu numeromuotteihin. Tarkemman ohjeen löydät alempaa.

kynttilänjalat-betonista

adventtikynttelikkö-betonista

Kynttilänjalat betonista -ohje

betonikynttilänjalka-muotti

Betoniaskartelu on siitä mukavaa, että erityisiä kursseja ei tarvitse suorittaa, vaan käynti rautakaupassa riittää. 

Betonista tehty kynttelikkö vaatii onnistuakseen muotit. Meillä muotteina toimi Lidlistä taannoin ostamamme silikonimuotit, mutta hommaan soveltuu myös esim. Sinellissä myytävät pahvinumerot (klik!). Silikonimuottien hyvä puoli on, että muottia ei tarvitse voidella millään tavalla ja kovettunut työ irtoaa siitä helposti pois. Huonoa on se, että mikäli betoninumeroista haluaa tehdä kynttilänjalat, muottiin on tehtävä reikä kynttiläpesää varten. Tästä syystä muotti ei sovellu enää oikein muuhun tarkoitukseen.

Materiaalit:


Kuivabetonia nro 30 (K-Rauta)
Hengityssuojain
Työhansikkaat
Vettä
Astia massaa varten
Keppi, kauha tai lapio sekoittamisseen

Pahvisia numeroita tai silikonisia numeromuotteja (Silikonimuotteja voi tiedustella keittiötarvikeliikkeistä. Pahvisia numeroita myy ainakin Sinelli)
Kynttiläpesiä 4 kpl (myynnissä mm. Sinellissä)
Mattoveitsi ja sakset
Vaselinia tai ruokaöljyä (ei pakollinen, mutta suositeltavaa, jos käytät pahvisia muotteja)



Betonin valmistus: Sekoita betonijauhe ja vesi ohjeen mukaan. Lisää vettä hiljalleen ja varo hengittämästä betonipölyä. Lisää vesi pienissä erissä. Testaa, millainen paksuusaste sopii parhaiten omaan työhösi. Huomioi, että jo pieni vesimäärä muuttaa massan koostumusta.

Ohje silikonimuoteille: Tee muotteihin kynttiläpesien kokoiset aukot veitsellä tai saksilla ja asettele pesät koloihin niin, että ne pysyvät tukevasti niissä kiinni. Täytä muotit betonimassalla ja anna kovettua muutaman vuorokauden verran.

Ohje pahvimuoteille: Viillä mattoveitsellä kirjaimen takapuolelta tausta irti. Tee muotteihin reiät kynttiläpesiä varten. Voitele muotit ohuelti vaselinilla. Kaada betonimassa muotteihin ja anna kuivua pari päivää. Raottele ja kopsuttele muotin reunoja, jotta numero irtoaa muotista. Lopuksi pese  vaselin pois.

Jos betoninumeroihin jää epätasaisuuksia, niitä voi jälkikäteen tasoittaa hienolla hiomapaperilla, karkeus noin 100.

betoniaskartelu

Näin adventin lähestyessä toteutimme betonisen adventtikynttelikön ympärille kauniin asetelman sammalista ja kävyistä. Nyt vain odotellaan, että ensimmäisen adventtikynttilän saa sytyttää. Ei tästä tullut ollenkaan hassumpi ensimmäiseksi betonityöksi.

diy-adventtikynttilät-betonista

Mitäs pidät tällaisesta rouheammasta adventtikyntteliköstä? Oletko sinä hurahtanut betonitöihin? Entä löytyykö teiltä adventtikynttelikkö?

You Might Also Like

34 kommenttia

  1. Katsoinkin heti, että Mansikka-Tainan kynttelikkö se siinä ;) Hyvä idea nuo silokoniset vuoat. nyt ryhdytte sarjatuotantoon, kun vuoat on jo valmiina!
    Mukavaa ainkain sään puolesta mustaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, sattui sopivasti, että Tainakin oli tehnyt omanlaisensa version täksi jouluksi betonista. Tämä jos mikä tuo tunnelmaa tosiaan tähän pimeyteen. Kovin on musta viikonloppu (ja nyt ei puhuta tarjouksista) sään puolesta. Ripaus lunta olisi mukavaa :)

      Poista
  2. Ihan älyttömän hienot! Mä tein viime vuonna betonista adventtikynttelikön, mutta tein sen tylsästi maitopurkkiin ja kynttiläkupit vaan siihen riviin. Tykkään kyllä siitä omastakin versiosta, joten eiköhän se tänä vuonna kaivella kaapin kätköistä esille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sun kynttelikkö on varmasti aivan yhtä upea, vaikka erilainen onkin. Betonista saa tosi kivoja juttuja aikaiseksi. Sopii hyvin suomalaiseen kotiin :) / Jani ja Aleksi

      Poista
  3. Aivan ihanat ja käynti salossa Murenassa ja betoniset kynttilälyhdyt lähti mukaan ja ei ollut kaukana etten noita numeroituja adventtikynttilänumeroita ostanut,eli siellä oli niitä myynnissä, mut ajattelin että lyhdystä saan nauttia hiukan kauemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on totta, että lyhty menee pidempään :) Pitääpä laittaa muistiin tuo Murena. Kuulostaa kivalta liikkeeltä. Aina silloin tällöin sillä seudulla pyörimme. Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  4. Onpas ihanat ja tuosta asetelmasta taidan ottaa itselleni vinkin!<3 Silikonivuoilla noista tulee kivan pehmeät muodoiltaan, omani tein pahvimuotteihin ja ne ovat huomattavan paljon kulmikkaammat. Ja todella, silikonivuokien hyvä puoli on, etteivät ne ole kertakäyttöiset, sille ehdoton peukku! Minkäkokoiselle kynttilälle nuo teidän kynttiläkupit on? Omani ovat pienempää mallia, johon joudun ostamaan Pentikin ison Poro-kynttelikön kynttilöitä. Ne taas ovat hieman kalliita, mutta toisaalta, tykkään kyllä hirmuisesti.:)

    Kiitos linkityksestä ja iloista joulunodotusta!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Silikonivuoissa on tosiaan omat hyvät ja huonot puolensa. Me olemme tyytyväisiä lopputulokseen ja tosiaan pintakin on kauniin sileä :) Meidän kynttiläkupit oli tehty ihan normaaleille kruunukynttilöille. Muita ei kotoa löytynyt, joten päädyttiin niihin. Nuo meidän kynttilänjalat myös sen verran isot, että pysyvät tukevasti pystyssä.

      Poista
  5. 😍 Aivan ihana. Itse tykkään enemmän kipsistä, lähinnä siksi, että se on materiaalina niin paljon tutumpi.
    Pitää itsekkin kaivaa adventtikynttelikkö esille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kipsi onkin sellainen materiaali, että sitä ei ole vielä tullut työstettyä. Se voisikon olla ensi vuonna kokeilulistalla :)

      Poista
  6. Voi miten hienot kynttilänjalat! Upeat adventtia varten! Hieno idea! Ihanaa viikonloppua ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jaana. Kiva, että tämä kynttelikkö on myös muiden mieleen. Betoni on materiaalina kaunis kaikessa rouheudessaan :)

      Poista
  7. Aivan ihanan upeat!!! Kelpaa noihin laittaa adventtikynttilät!! Mukavaa viikonloppua teille!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos Liisa. Mukavia jouluisia hetkiä sinulle. Pian se ensimmäinen adventtikin on ovella :)

      Poista
  8. Upea!
    Ja tuo asetelma, rouhea betoni ja pehmeä sammal sopivat niin hyvin yhteen;)
    Kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asetelma oikeastaan kruunasi lopputuloksen. Ilman sammalta kokonaisuus näytti hieman vaisulta ja betoni juurikin kaipaa jotain pehmeyttä rinnalleen :)

      Poista
  9. On kaunis ja itse tehty on aina parhautta. Tämä on myös modernin näköinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että tykkäät toteutuksesta. Kerrankin on itsekin 100% tyytyväinen lopputulokseen.

      Poista
  10. Oi miten hienolta näyttää! Olette te vaan taitavia poikia:)♥ Betonityöt on niin kivoja, vaikka pikkuisen niillä saakin sotkua aikaan:) Leppoisaa lauantai-iltaa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Betonitöissä tosiaan saa suojata työskentelypaikan hyvin, sen verran sotkuista puuhaa se on. Mutta kivaa. Ihan koukutuimme tästä hommasta. Ensi vuonna pakko kokeilla lisää uusia toteutuksia :)

      Poista
  11. Todella kaunis ja erilainen adventtikynttelikkö. Itse tykkään juuri tällaisesta rouheammasta lookista.
    Mukavaa viikonloppua ihanat <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli mukava tehdä kotiin vähän tavanomaisesta poikkeava adventtikynttelikkö. Sai sopivasti uutta ilmettä joulukotiin :)

      Poista
  12. Lämmin kiitos kaikille kommenteista. Vastailemme niihin sunnuntaina viimeistään illasta, kun viikonlopun kiireet selätetty :)

    VastaaPoista
  13. Nuo on kauniit♥ Me taidetaan mennä tänä vuonna viimevuotisella kelo-pikaversiolla. On ollut viime aikoina liian paljon suunnitelmia suhteessa ylimääräiseen aikaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuttu tunne, että suunnitelmia olisi vaikka ja kuinka, mutta aika loppuu kesken. Onneksi niitä ideoita voi aina jättää tuleville vuosille :)

      Poista
  14. Oi että on kivat, kiva asetelmakin.

    VastaaPoista
  15. Rouheus sopii erittäin hyvin kynttelikköön. Minulla on vielä adventtikynttelikkö mietintämyssyssä, mutta tässä voisi olla ideaa. Jää tosin ensi vuoteen, mutta mikäs kiire tässä on.

    VastaaPoista
  16. Siis, wou! Olen muutaman kerran kokeillut betonihommia, mutta ei ole ihan mennyt kuin Strömsössä tai oikeastaan niin kuin Kaikki paketissa- blogissa.
    Ihan mahtavan näköisiä<3

    VastaaPoista
  17. Upea kuin mikä, tehän voisitte tehdä tuollaiset tänne arvottavaksi ;) heh heh ei sillä ettäkö haluaisin itsellekin tuollaiset.
    Olen koittanut keksiä kaikkea kivaa puhaa joita voi sujautella paketteihin, itsetehdyt jutut on niin ihania.

    VastaaPoista

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *