Search

Kirjakuulumisia ja Jenni Vartiaisen yllätysvierailu kotiimme

Kaikki_paketissa_ETUKANSI
Tässä se nyt on! Syyskuussa ilmestyvän kirjamme kansi. Koko kevät, pitkälti kesäkin kului kirjaprojektin parissa ja nyt on viimein tultu siihen vaiheeseen, että odottelemme opusta painosta. Kauppoihin Kaikki paketissa -kirja tulee syyskuun puolivälissä.

Kirjan graafisesta ilmeestä tuli juuri sellainen kuin toivoimme. Se on selkeä, moderni ja kaunis. Jokainen löytää kirjasta varmasti kivoja ja joka tilanteeseen soveltuvia lahjaideoita olipa lahjansaajan ikä tai sukupuoli mikä hyvänsä.

Kirjan kustantaa Nemo, joka on osa Otavaa. Nappasimme Nemon sivuilta kuvauksen kirjasta, sillä siinä oikeastaan tiivistyy kaikki olennainen sisällöstä:

Janin ja Aleksin ohjeilla räätälöit tavallisista askartelutarvikkeista jokaiseen tilaisuuteen sopivan, astetta hienomman paketin. Kirjan vinkeillä saat läheistesi leuat loksahtamaan!

Häälahjaksi annettavat samppanjapullot puetaan tyylikkäästi morsiusparin vaatteisiin, isänpäivän solmiot rullataan herkullisiksi kuppikakuiksi ja tavallinen lahjanauha taipuu suloisiksi töppösiksi ristiäislahjan päälle. Kirja opastaa myös esimerkiksi täydellisen rusetin tekemisessä sekä hankalanmuotoisten lahjojen paketoimisessa ja vinkkaa, miten tavalliset lahjat, kuten kirjat, kukat, lahjakortit ja setelit, voi kääriä uudella kekseliäällä tavalla.

Mukana on paketointi- sekä diy-lahjaideoita kaikkiin vuodenkierron juhliin ystävänpäivästä jouluun sekä muihin merkkipäiviin syntymäpäivistä ristiäisiin. Näyttävyydestään huolimatta paketit onnistuvat keltä vain, ja ne syntyvät helposti saatavilla olevista tai jo valmiiksi kotoa löytyvistä tarvikkeista.

Kaikkiaan kirjaan päätyi yli 70 erilaista ideaa lahjojen paketointiin ja itse tehtyihin lahjoihin. Vuoden eri juhlat ja teemat on huomioitu parisataa sivuisessa opuksessa.  Blogista olemme napanneet mukaan suosituimmat ideat ja ohjeet. Osa niistäkin on kokenut melkoisen päivityksen. Lisäksi opuksessa esitellään kymmeniä aivan uusia ideoita, joista olemme todella innoissamme. Useamman toteutuksen kohdalla esittelemme myös, kuinka ideaa voi soveltaa muissa yhteyksissä. 

Kirjan myötä kiertelemme erilaisissa tapahtumissa. Tällä hetkellä ainakin varmaa on, että olemme mukana Helsingin kirjamessuilla sekä Suomen kädentaidot -messuilla Tampereella. Jälkimmäisessä meidän kanssa samalla osastolla on Virkkuri-kirjoistaan kansainvälisestikin tunnettu Molla Mills. Messukuvioihin palaamme tarkemmin vielä myöhemmin. Jos olet tulossa johonkin tapahtumaan, jossa olemme mukana, tule ihmeessä moikkaamaan!

otavan-kirjasyksyn-avajaiset

Kirjahulina alkoi itse asiassa jo viime viikolla, kun piipahdimme Otavan kirjasyksyn avajaisissa. Paikalla oli mm. kirjailijoita, mediaa ja kustantamon väkeä sankoin joukoin. Tarjoilut olivat vimpan päälle. Tulipa tuolta bongattua myös Alexander Stubb, jonka tarkkasilmäisimmät saattavat huomata yllä olevasta kuvasta.

Viikkoon mahtui vielä yksi todella spesiaali sattumus, joka ei liity kirjaan millään tavalla, mutta se on silti pakko jakaa täällä. Keskiviikkoiltana meidän ovikello soi ja yllätys oli melkoinen, kun ovisilmän  takana seisoi Jenni Vartiainen. Kyllä, Jenni Vartiainen! Kovin paljoa emme voi asiasta vielä paljastaa, mutta kannattaa katsoa syksyllä MTV:ltä tulevaa Posse-sarjaa. Saattaapa olla, että muutama tuttu naama näkyy eräässä jaksossa ;) Joka tapauksessa oli ikimuistoinen yllätys saada Jenni Vartiainen omaan kotiin kylään. Yllätysmomentista johtuen molempien habitus oli varsin arkinen ja saattaapa ruudussa vilahtaa myös kasa kuivumassa olevia pyykkejä :)

Untitled

Näissä erityisissä tunnelmissa on mukava aloittaa viikonloppu. Mukavaa ja rentouttavaa viikonloppua!

48 kommenttia

  1. Ihan mielettömästi onnea kirjan johdosta. Elätte varmasti todella jännittäviä hetkiä nyt. <3

    VastaaPoista
  2. Mahtavaa, kirja on valmis!!! Paljon onnea!!!
    Aion todellakin tutustua opukseen. Itselleni käsitöiden ja askartelun maailma on sitä epämukavuusaluetta, mutta tytär on kiinnostunut. Joten helpot ohjeet ovat enemmän kuin tervetulleita. 😊
    Vau, teilläpä on vähän kuuluisampia yllätysvieraita! Pitääpä kattoa Possea.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, että olet kiinnostunut tutustumaan kirjaamme :) Muutama viikko vielä pitää odotella, että kirja tulee painosta. Mekin odotamme sitä hetkeä, että kirjan saa ensi kertaa käteensä :)

      Poista
  3. Hyvin onnistunut kansi-raikas ja herättää kiinnostuksen!Odotan täällä jo ihan täpinöissäni kirjan ilmestymistä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että tykkäät kannesta. Useampi erilainen otos tuli otettua kannesta ja tämä oli eniten mieleemme 😊

      Poista
  4. Pakko tulla käymään Tampereella messuilla 😊

    Ja Posse tulee varmasti katsottua, se on meidän koko perheen suosikki. Oliskoha biisirallista kyse...

    Kivaa viikonloppua teille ❤️

    VastaaPoista
  5. Jään odottelemaan kirjan julkaisua!

    VastaaPoista
  6. Oi miten hienoa,Onnitteluja teille kirjasta😍 Varmasti upea!! Tuota Bossea tulee kyllä aina välillä katsottua..hauska ohjelma:) Mukavaa viikonloppua sinne🌸

    VastaaPoista
  7. Mä niin jo odotan tuota teidän kirjaa. Aion niin kehuskella kaikille, että tunnen teiät. Aivan mahtava kuva teistä ja Jennistä ❤️
    Ihanaa viikonloppua murut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kiitos Outi :) Jospa viimeistään kirjan merkeissä tavattaisiin. Sitä on kovasti odotettu.

      Poista
  8. Jos kirjan kansi on jo noin houkutteleva, niin sisältö mahtaa olla jotain mielettömän ihanaa♥ Ja aika mahtava yllätys on ovenne takana ollut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä melkoinen yllätys. Ei sitä oikein vieläkään ymmärrä. Eikä tuota kirjan ilmestymistäkään :D Hienoja juttuja molemmat. Varmasti muistaa vielä kiikkustuolissakin :D

      Poista
  9. Kädentaitomessuilla siis nähdään! 👋🏻

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin tehdään! Lauantaina ollaan paikalla, joten tule ehdottomasti moikkaan :D Laitamme lisätietoa heti, kun sitä saatavilla :D

      Poista
  10. Onnittelut hienosta kirjasta!💐❤️
    Possea tullaan seuraamaan. Kiva nähdä teidät siellä.
    Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuskinpa kovin pitkä pätkä telkussa näkyy, mutta vilaus sentään :) Kiitos myös kirjaonnitteluista :)

      Poista
  11. Onnea kirjan johdosta!
    Saisi tulla Jenni soittelemaan meidänkin ovikelloa ja mielellään laulaa myös :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukapa ei ilahtuisi, kun tunnettu laulaja ilmestyy ovelle. Joskin voisi toki varoittaa ennelta tulostaa, jotta koti ei ole hyrskyn myrskyn, kuten meillä oli :D No olipahan autenttinen tilanne :D

      Poista
  12. Onnea teille kirjan johdosta! Kansi näyttää kivalta..Teillähän on ollut kaunis ja taitava yllätysvieras🤗Mun ovikelloo vois soitella myös..jos Jenni ei pääse niin..vaik Lauri Tähkä...sit...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, toivotaan, että Tähkä näkisi tämän kommentin :) Jenni oli oikein mukava ja onhan sillä mielettömiä biisejä!

      Poista
  13. Voi miten hieno tuo kirjan kansi! Onnea kirjasta! Ootte sen ansainnut 💓 Voi mikä vieras, aivan huippu juttu 😊 Ihanaa viikonloppua teille 💓

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jaana. Kyllä mekin tykästyimme tuohon kanteen. Siinä sopivasti pilkettä silmäkulmassa. Toivottavasti sisältökin on ihmisten mieleen :)

      Poista
  14. Upeeta! Mahtavaa!! :) :) ONNEA! En malta odottaa syksyä. Ja Posseakin täytyy muistaa katsoa silmä kovana. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, jännityksellä odotetaan, mitä kaikkea Posseen päätyy. Todennäköisesti meidän pöllämystyneet ilmeet, kun ovi avataan. Kiitos myös kirjaonnitteluista. Mielenkiintoinen syksy on tulossa :)

      Poista
  15. Onnea te ihanat! Kirja menee pakko hankkia -listalle ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla Hanna, kiitos, kiitos ja vielä kerran kiitos <3

      Poista
  16. Paljon onnea kirjan johdosta <3 Wautsi miten mukava ylläri vieras teillä käynyt <3 Kivaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös ollutkin aikamoinen ylläri :) Nyt voi huokasta, kun suurin työ kirjanteossa on ohi. Seuraavaksi sitten alkaakin markkinointihulina :)

      Poista
  17. Vastaukset
    1. Lämmin kiitos Katja onnitteluista <3 Riemukasta viikkoa sinulle :)

      Poista
  18. Ihan huippua! Te olette julkisuuden valokeilassa ahkerasti. Odotan kirjaa kuin nousevaa kuuta. Tilaan sen heti, kun vain ilmestyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se kyllä hassua, kuinka sitä vain ajautuu erilaisiin tilanteisiin. Ei käy ainakaan elämä tylsäksi, kun sattuu ja tapahtuu yhtä sun toista. Mukavia elokuun viimeisiä päiviä sinulle :)

      Poista
  19. Voi miten hienoa! Onnea! <3 Kirja on kyllä pakko hankkia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marita. Kiva, että olet kiinnostunut hankkimaan kirjan. Lämpimästi suosittelemme sitä ;)

      Poista
  20. Tuhannesti onnea ja hei kirjasta ja Jennistä. Hyviä asioita tapahtuu hyville ihmisille, näin se on näreet ja te jos ketkä olette jokaisen onnistumisen hivenen ansainneet. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauniita sanoja, kiitos Tiia. Kyllä nousi puna poskiin ja lämpö virtasi sydämeen. Olet ihana <3

      Poista
  21. Kovasti täälläkin kirjaa odotetaan! :)
    Varmasti hauska yllätys tuo Jenni, vaikka mikä arkinen look olisi itsellä tai kotona! :)
    Iloisia ja touhukkaita syyspäiviä sinne!

    VastaaPoista
  22. Valtavasti onnea :) Mukavaa syksyä teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kumarrus Nelli :) Toivottavasti sinullakin on mukava syksy tiedossa :)

      Poista
  23. Kiitos Ma-Te. Olihan tuossa kirjanteossa työnsarkaa, mutta kokonaisuudessaan mielenkiintoinen ja ikimuistoinen projekti.

    VastaaPoista
  24. Aikamoinen ylläri oven takana! :D Ihan hurjasti onnea teille hienosta ja laadukkaasta työstä sekä blogista, joista on muodostunut kirja. Hyvä te!

    VastaaPoista
  25. Niin ihania kuin blogit ovatkin, on kirjoissa kuitenkin enemmän fiilistä. Blogianne pitkään seuranneena odotan mielenkiinnolla miltä ideannen painettuna ja taitettuna näyttää. Kirjan kirjoittaminen on mielestäni hermojaraastavin, henkilökohtaisin ja palkitsevin työ ikinä :)

    VastaaPoista
  26. Grattis - kyllä on hieno juttu!
    Monenmoista mukavaa on syksyssänne :)

    VastaaPoista