Search

Juhlapöydän munanapit

suolaiset-juhlapöytään
Kotimainen kananmunatalo Munax Oy kutsui taannoin meidät kuulemaan kananmuna-alan viimeisiä kuulumisia helsinkiläiseen ravintola Emoon. Tilaisuudessa tarjottiin herkullinen kolmen ruokalajin kananmuna-menu ja kerrottiin Laitilan kanatarhan uutuustuotteista, joita saimme myös kotiin testattavaksi. Yksi kotiviemisistä oli valmiiksi kypsennetty valkuainen, josta valmistimme viikonloppuna pieniä suolapaloja illanistujaisiin. Valmiiksi kypsennettyä valkuaista on helppo viipaloida ja koska tuote ei sisällä keltuaista, se tarjoaa erinomaisen pohjan pieniin sormisyötäviin. 

kananmuna-cocktailpalat

Toteutimme illanistujaisiin kahdenlaisia suupaloja. Pohjina käytimme sekä ruissipsejä että valmiiksi kypsennettyä valkuaista. Cocktailpalojen päälle teimme herkullisen lohitäytteen.

Lohitäyte (täytteestä saa noin 25-30 cocktailpalaa)

200g ranskankermaa
1 rkl majoneesia
puolikkaan sitruunan mehu
150g kylmäsavulohta
tilli, suolaa ja valkopippuria oman maun mukaan

Pilko lohi pieniksi paloiksi. Sekoita kaikki ainekset keskenään.

Valkuaisnapit lohitäytteellä: 

Viipaloi munapötköstä noin sentin paksuisia siivuja. Yhdestä pötköstä saa noin 15-20 kiekkoa. Asettele täyte valkuaissiivujen päälle. Viimeistele valkuaisnapit ripottelemalla lohitäytteen päälle ruissipsin murusia ja tilliä.

Ruissipsit lohitäytteellä:

Täytä ruissipsit lohitäytteellä hetki ennen tarjoilua, jotta ne eivät pehmene. Koristele yrtein, esim. tillillä tai persiljalla. Leikkaa pinnalle vielä valmiiksi kypsennetystä valkuaisesta puoliympyrän muotoinen pala koristeeksi.

munanapit

valmiiksi-kypsennetty_valkuainen

Valmiiksi kypsennetty valkuainen on laktoositon, gluteiiniton, rasvaton ja kolesteroliton. Yhdessä patukassa on runsaasti, noin 18g hyvin imeytyvää proteiinia. Näin ollen tuote sopii hyvin myös painonhallintaan ja urheilijoille. Kaloreita ei juurikaan ole.

Saimme maistiaiseksi myös free range eli ulkokanojen munia. Pidimme mausta valtavasti. Entä miten free range eroaa esimerkiksi luomumunista? Yksi eroavaisuus on siinä, että ulkokanalassa kanat pääsevät halutessaan ulos myös talvella, kun luomussa kanojen ulkoilukausi rajoittuu vain kesäaikaan. Jos mausta puhutaan, meidän mielestä sekä luomu- että free range -munat ovat parhaita. Toki nämä ovat niitä kuuluja makuasioita.

Tällaisia herkkuja tällä kertaa. Nyt on aika toivotella mukavaa elokuun alkua! Hiljalleen edetään kohti loppukesän pimeneviä iltoja.

19 kommenttia

  1. Onpa hyvä idea käyttää noin! Meillä on viikonloppuna rippijuhlat ja ensimmäinen toive tarjottavista tuli tytöltä jo talvella: ruissipsejä lohitäytteellä pitää olla ehdottomasti :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on vaan niin hyviä ;) hyvä maku siis tytöllä ;) Nää munanapit on kivaa vaihtelua jos meinaa kyllästyä tavallisiin ;)

      Poista
  2. Likan lakkiaisissa meillä oli juuri noita ruissipsejä erillaisilla täytteillä ja ne meinasi loppua kesken, vaikka siskoni työsti niitä kokoajan. Siis ihan hurjan hyviä ja suosittuja!
    Tuota valkuaispötköä olen katsellut kaupassa, mutta enpä vielä kekesinyt mihinkäyttää, no nyt tiedän!
    Mukavaa Elokuuta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Napit on vaan niin hyviä ;) menee sopivasti suuhun ja maku on yleensä taivaallinen ;) noista valkuaisnapeist tuli hauska vaihtoehto napeille jos haluaa jotain uutta kokeilla :)

      Poista
  3. Nam, näyttääpä herkulliselta ja kauniilta! Juuri viikonloppuna täyteltiin noita ruissipsejä, ne on meidän koko perheen herkkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Aika nopeasti ne katos parempiin suihin :D Täydellisiä pikkuherkkupaloja :)

      Poista
  4. Nams,näitä on kyllä kokeiltava:P.Tosin keltuaiset pääsee mukaan, koska hankimme vähän aikaa sitten omia kanoja, jotka tekevät mahtavia minimunia:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vautsi omia kanoja! Siskollani on myös omia kanoja ja ollaan välillä saatu munia omaan käyttöön :) Herkullisia ja varmasti lähituotantoa ;)

      Poista
  5. Voihan munanapit!Kaikki taas niin ihanasti kuvattu viimeisen päälle!🤗Nams on kyllä kokeiltava!Iloista elokuun alkua🌻

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Kristiina :) <3 mukavia elokuun alkupäiviä myös sinne!

      Poista
  6. Noi valkuaisnapit on ihan uusi tuttavuus, en ole koskaan kuullutkaan...täytyypä testata :) Kivaa elokuuta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tää oli aika hauska vaihtoehto ruisnapeille! Vaikka ne ruissipsitki on taivaallisia <3 pakko oli molempia tehdä! Muna päätyi vaan koristeeksi toisiin ;)

      Poista
  7. Kiitos vinkistä. Hömppä-äitinä olen jo nyt keräämässä ensi kevään ylppärijuhliin tarjoiluideoita ja nuo ruisnapit erilaisilla täytteillä kuulostaa ja näyttääkin tosi hyviltä. Tosi noloa, mutta luin ensin munatapit :D, mielessä kävi jo vaikka mitä, mutta onneksi olikin ne munanapit kyseessä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vai munatapit siellä luettiin 😂 Ei sentään. Herkkua olivat ja kivoja vaikka ensi vuoden juhlissa tarjota 😊

      Poista
  8. No voi hyvänen aika, kaikkea sitä keksitään. En pysy perässä näiden uutuuksien kanssa. Luomumunia olen syönyt jo vuosia. Maku on niin paras verrattuna muihin.

    VastaaPoista
  9. Oi, näyttää hyvältä. Ja, tuo valkuainen onkin minulle uusi juttu. Täytyykin testata!

    VastaaPoista
  10. Ihanan näköisiä nappeja. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  11. Ei päivää, ettei jotakin uutta :) Niin se vaan on kun blogijuttuja taas ehtii lukea. Hyviä idiksiä (peukku).

    VastaaPoista