Search

Käytännölliset mökkiviemiset - 4 erilaista ideaa!

mökkivieminen
Kaupallinen yhteistyö: Kiilto Clean


Mökkikausi on vilkkaimmillaan, ja meilläkin edessä on useampi visiitti läheisten mökeille. Hyviin tapoihin kuuluu muistaa isäntäväkeä pienellä tuliaislahjalla. Mutta millainen on hyvä mökkivieminen? Elintarvikkeiden ohella erilaiset siivous- ja hygieniatuotteet ovat käytännöllisiä viemisiä. Niistä on mahdollista rakentaa myös kivoja lahjakokonaisuuksia.

Lahjoja hankkiessa pyrimme huomioimaan aina tuotteiden kotimaisuuden. Niinpä tämänvuotiset mökkiviemisemme on koottu suomalaisen Kiilto Cleanin tuotteista. Ne ovat suomalaisille entuudestaan tuttuja ja turvallisia käyttää. Kokosimme tuotteista neljä erilaista lahjasettiä, jotka jokaisen on helppo toteuttaa.  Lisäksi saimme mahdollisuuden arpoa yhdelle onnekkaalle lukijallemme Kiilto Cleanin tuotepaketin. Siitä kerromme lisää postauksen loppupuolella. Kurkistellaan kuitenkin ensin, millaisia mökkiviemisiä olemme Kiilto Cleanin tuotteista toteuttaneet.

Siivoustuotteita lyhdyssä


lahja-mökille

Kukapa ei rakastaisi tunnelmallisia lyhtyjä. Kun lyhdyn täyttää erilaisilla siivousaineilla, lahjansaajan ilo on taattu. Valitsimme lyhdyn sisään viisi näppärää tuotetta, joilla mökin puhtaanapito sujuu leikiten.

Kiilto suihkutettava käsitiskiaine on luottotiskiaineemme mökillä. Sitä suihkutetaan astian pintaan, sen jälkeen harjataan ja lopuksi huuhdellaan. Jopa astian pintaan palanut ruoka lähti tällä hyvin pois. Tuotteen omenaisen tuoksu vie ajatukset kesäisiin omenatarhoihin. Tuote on 98% nopeasti biohajoava.

Mökillä sauna lämpiää lähes joka ilta. Kiilto Saunapuhdistajalla on helppo pitää sauna raikkaan puhtaana läpi kesän. Koivuntuoksuinen puhdistusaine sopii mökkisaunaan täydellisesti. Ainetta suihkutetaan lauteille ja muille puhdistettaville pinnoille, annetaan tovi vaikuttaa, jonka jälkeen pinta harjataan/hangataan kevyesti puun syiden suuntaisesti. Lopuksi huuhdellaan ja annetaan saunan kuivua hyvin. Tuote poistaa myös nokilikaa.

Kotona meillä on jatkuvasti kaapissa paketillinen puhdistuliinoja. Olemme tykästyneet niihin helppokäyttöisyyden vuoksi. Niinpä sujautimme yhden paketin Kiilto Kodinpuhdistusliinoja myös lyhdyn sisälle. Puhdistuliinoilla saa näppärästi putsattua likatahrat ja pölyt pois mökin eri pinnoilta. Apilankukan tuoksu viimeistelee mökin ihanan raikkaaksi. Liinan voi laittaa käytön jälkeen biojätteeseen. Pakkauksessa on 36 liinaa.

Kiilto Kodinpuhdistaja soveltuu kaikille mökin kosteutta ja pyyhintää kestäville pinnoille. Limeltä tuoksuva puhdistusaine on todella helppokäyttöinen, sillä sitä ei tarvitse huuhtoa pois pinnoilta. Tuoksuvaihtoehtoja on useita.

Ikkunanpesu saa harvat hihkumaan ilosta, mutta onneksi markkinoilta löytyy urakkaa helpottavia puhdistusaineita. Villiherukalta tuoksuva Kiilto Ikkunapuhdistaja soveltuu ikkunoiden, peilien ja muiden lasipintojen puhdistukseen. Sprayta suihkutetaan puhdistettavaan pintaan, jonka jälkeen pinta pyyhitään ja kuivataan. Lopputulos on kirkas ja raidaton.

kiiltoclean

Lahjasetti saunojalle


pyyhkeestä-paita

Toinen lahjasetti on erityisesti kaikkien saunojien mieleen. Mökkiviemisestä saa persoonallisen kokonaisuuden, kun käsipyyhkeestä ja perinteisestä pyyhkeestä muodostaa kylpytakilta näyttävän toteutuksen. Käsipyyhe on rullattu ja aseteltu kaulukseksi tavallisen pyyhkeen päälle.

Liitimme toteutukseen Erisanin hoitavan shampoon ja suojaavan kasvovoiteen. Lopuksi käärimme lahjan sellofaaniin.

Me suosimme viemisinä useimmiten juurikin Erisanin tuotteita, koska ne ovat hajusteettomia ja soveltuvat herkälle iholle. Nappivalinta, jos ei ole täysin varma, onko lahjansaaja yliherkkä tuoksuille.

Erisanin hoitava shampoo kosteuttaa hiuksia ja hiuspohjaa pesun aikana sekä jättää hiukset pehmeiksi ja helposti kammattaviksi. Tuote ei sisällä hajusteita, väriaineita eikä parabeeneja.

Saunahetken jälkeen kasvoille voi levittää Erisanin suojaavaa kasvovoidetta. E-vitamiini suojaa ihoa ja samalla edistää ihon palautumista auringon ja ilmansaasteiden aiheuttamista vaikutuksesta. Voide imeytyy nopeasti ihoon. Soveltuu käytettäväksi aamuin ja illoin. Suojakerroin on 15.


Hemmottelutuotteita hellehatussa


mökkituliainen

Lahjakorit ovat mukavia viemisiä. Mökkituliaisena korin huono puoli on siinä, että se vie helposti ylimääräistä tilaa ahtaissa mökkiolosuihteissa. Varteenotettava vaihtoehto korille on hellehattu. Sen sisään voi koota käytännöllisen lahjakokonaisuuden siinä missä koriinkin.

Me täytimme hellehatun uusilla Aisti-tuotteilla. Nimensä mukaisesti ne hellivät aisteja. Näissä tuoksuu puhdas luonto ja suomen kesä!

Aisti Lumpeen Lumo suihkugeeli hurmaa keväisellä puron tuoksullaan. Tuote sisältää lummeuutetta, joka raikastaa ja viilentää. Tämä on ihana suihkugeeli! Sen kaveriksi lisäsimme viemiseen Aisti Lumpeen lumo kosteusemulsion ja mintunraikkaan jalkavoiteen. Täytyy sanoa, että kosteusemulsiosta on tullut meidän suosikkituote.

Tuotteilla täytetty puukiulu


aisti-käsivoide

Viimeinen mökkivieminen on koottu pieneen puukiuluun, jonka löysimme kirpparilta. Se on täytetty samaisen Aisti-sarjan tuotteilla, joista kerroimme yllä. Suihkugeelin ohella kiulusta löytyy Lumpeen lumo -käsivoide, joka auttaa pitämään kädet kunnossa kesät talvet.
arvonta-kiilto

///ARVONTA ON PÄÄTTYNYT, KIITOS OSALLISTUNEILLE///

Ja sitten siihen arvontaan, josta kerroimmekin jo alussa. Yksi onnekas lukija voittaa yllä olevassa kuvassa näkyvät tuotteet itselleen. Palkinto sisältää: Serto pyykinpesunesteen, kodin puhdistusliinoja, Erisan shampoon ja hoitoaineen, Aisti suihkugeelin ja jalkavoiteen sekä Kiilto saunapuhdistajan. Yhteensä seitsemän erilaista tuotetta, joista voi halutessaan koota oman tuliaislahjan mökille. Palkinnon tarjoaa Kiilto Clean.

ARVONTAAN OSALLISTUMINEN

Arvontaan voi osallistua kahdella eri tavalla. Joko kommentoimalla tämän postauksen alla olevaan kommentointilomakkeeseen tai lähettämällä sähköpostia osoitteeseen kaikkipaketissa(at)gmail.com ja kertomalla, mikä esittelemistämme mökkiviemisistä oli eniten mieleesi.

Anonyymit kommentoijat jättäkää toimiva sähköpostiosoite, jotta tavoitamme sinut voiton osuessa kohdallesi. Arvontaan voivat osallistua kaikki Suomessa asuvat. Arvonta on käynnissä 29.6.-9.7.2017. Voittaja paljastetaan 10.7.


Kommentointilomakkeeseen pääset, kun menet aivan tämän postauksen loppuun.
Onnea arvontaan!

p.s. muistathan seurata meitä myös Facebookissa ja Instagramissa, jolloin saat tiedon myös tulevista arvonnoista.

Ei kommentteja

Lähetä kommentti