Search

Kukkapaketti karkkirasian päällä

Ystävänpäivä lahjaidea
Pusi pusi ja nami nami! Pidit tai et, tällä viikolla blogissa hempeillään. Syy: ystävänpäivä. Niin se vain on, että hempeät värit saavat meissä ihmisissä aikaan lämpimiä ajatuksia. Juuri sellaisia ajatuksia, mitä ystävyyskin pitää sisällään. Lämpöä, iloa, tukea ja turvaa. Turhan harvoin tulee kuitenkaan sanottua ystäville ääneen, kuinka paljon he merkitsevät. Aivan liian harvoin. Onneksi ystävyydelle on sentään pyhitetty yksi päivä myös kalenterissa. Tärkeä päivä, joka on paikkansa ansainnut.

Hempeä värimaailma huokuu myös tämänkertaisesta ystävänpäivälahjaideastamme. Kyseessä on karkeilla täytetty pahvirasia, jonka päällä koreilee pieni kukkapuska. Helppo, tyylikäs ja mieltä lämmittävä lahja ystävälle. Olet saattanut törmätä rasiaan täällä blogissa jo aiemminkin, sillä vuosi sitten toteutimme vastaavanlaisen rasian Sinellin häätapahtumaan. Siellä rasia toimi juhlapöydän paikkakorttina. Kaunis rasia herätti ihastusta ja itsekin pidimme siitä niin paljon, että halusimme toteuttaa ystävänpäivämuistamiset samalla tavalla. 

ystävänpäivä askartelu

karkkirasia-askartelu

Pahvirasian päällä oleva kukkapaketti on tehty ruskeasta lahjapaperista. Sen sisään on liimattu pieniä silkkipaperimyttyjä, jotka kuvastavat kukkia. Jotta kukkapuska erottuisi saman värisen rasian päältä, päällystimme askin valkoisella paperilla.  Siihen on helppo kirjoittaa myös saajan nimi tai pieni tervehdys. Rasian voi täyttää karkeilla tai muilla pienillä muistamisilla. Kyllähän tuonne pienen korunkin saa hyvin kätkettyä tai erilaisia mietelauseita. Rasiat materiaaleineen ovat Sinellistä.

kukkapaketti rasian päällä

lahja-ystävälle

Mitäs muuta hempeilyä on tällä viikolla luvassa? Ainakin ystävänpäiväkortti, joka on samalla myös koriste. Entä miten ystävänpäiväkukasta taiotaan persoonallinen yllätys? Sekin selviää lähipäivinä. Pysy kuulolla! Facebookissa (klik) ja Instagramissa (klik) kannattaa seurata, jotta saat tiedon uusimmista idiksistä. Vi ses!

15 kommenttia

  1. Aivan ihana lahja tai siis herkullinen!
    Ihanaa keskiviikkoa murut <3

    VastaaPoista
  2. Tosi kiva idea. Mun pitäisi yrittää löytää joku kiva ravintola ystävänpäiväksi, jonne mahtuisi koko meidän perhe syömään....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Perheen ravintolailta kuulostaa aika ihanalle :) toivottavasti löytyy mieleinen!

      Poista
  3. Ihana lahja ystävänpäiväksi!

    VastaaPoista
  4. Ihana ja miten kiva olisi tehdä kaikille ystäville jotain, mutta aika! Vaikka kyllähän se niin on, että järjestää aikaa just sille mikä on tärkeää...eikö?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sepä se, aika ei vaan aina riitä kaikkeen. Luulenpa, että ystäväsi ovat ihan mielissään, vaikka et ennättäisi muuta antaa kuin halauksen ja lupauksen esim. yhteisestä ajasta tulevan kuukauden aikana :)

      Poista
  5. Siis aivan ihana ystävänpäivälahja. Täällä ei muisteta ystäviä, vaan tämä on sellainen rakastavaisten päivä. Ruusu maksavat maltaita ja ravintoloihin pitää tehdä varaukset hyvissä ajoin. En oikein jaksa innostua... Siksipä pidänkin enemmän suomalaisesta ystävänpäivästä.

    VastaaPoista
  6. Siis aivan ihana ystävänpäivälahja. Täällä ei muisteta ystäviä, vaan tämä on sellainen rakastavaisten päivä. Ruusu maksavat maltaita ja ravintoloihin pitää tehdä varaukset hyvissä ajoin. En oikein jaksa innostua... Siksipä pidänkin enemmän suomalaisesta ystävänpäivästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muualla maailmassa ystävänpäivä on tosiaan enemmän pyhitetty rakastavaisille. Suomessa toki rakastavaiset muistavat ystävänpäivä toisiaan, mutta enemmän siinä korostuu juurikin ystävyys.

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Kiitos Niina <3 Mukavaa loppuviikkoa ja ystävänpäivän odotusta :)

      Poista