Search

Kauneimmat askartelut -lehti pursuaa ideoita raikkaalla otteella

Kauneimmat askartelut -lehti


Posti kiikutti loppuviikosta meille mukavaa luettavaa. Kyseessä on Kauneimmat askartelut -lehti, joka on kokenut todellisen faceliftin. Jo ensivilkaisulla huomaa, kuinka lehden ulkoasua on raikastettu ja sisältöä rikastettu uusilla palstoilla. Kaikki ideat ovat tukevasti kiinni tässä päivässä. 

Kauneimmat askartelut -lehti sisältää yli 50 uutta askarteluohjetta. Ja vaikka lehden nimi viittaakin vahvasti askarteluun, tarjolla on myös ompelu-, virkkaus- ja DIY-ideoita. 

Vuoden ensimmäinen Kauneimmat askartelut -lehti tarjoaa muun muassa katsauksen yhteen tämän hetken kuumimmista trendimateriaaleista eli korkkiin. Jopa huonekalujätti Ikea toi taannoin oman korkkimalliston myyntiin. Korkista voi taikoa upeita sisustusjuttuja myös itse. Kauneimmat askartelut -lehdessä meitä erityisesti ihastutti modernit sulkatyynyt, joihin kuviot oli tehty korkkikankaasta. Itse asiassa ensimmäinen kerta, kun kuulimme korkkikankaasta. Sitä on ehdottomasti kokeiltava joskus.

askartelulehti

Monipuolisuuden vuoksi lehdestä ei ole huonoa sanottavaa. Hyvää palautetta löydämme sitäkin enemmän.

Kauneimmat askartelut -lehti tarjoaa muun muassa: 


  • Selkeät ohjeet kaikkiin ideoihin. Lehden mukana tulee myös tarvittavat kaavat askarteluihin.
  • Hyödylliset koostesivut. Joka numerossa on tarjolla laaja tietopaketti askartelijan välineistä tai tarvikkeista. Uusimmassa numerossa käsitellään erilaisia liimoja. Tämän nappaamme talteen!
  • Koko perhe huomioitu. Lapsille uusin numero tarjoaa muun muassa kivoja ideoita pääsiäisaskarteluihin.
  • Esittelyssä myös erilaiset uutuustuotteet, -välineet ja kirjat.
  • Kierrätys vahvasti läsnä!
Uudistunut Kauneimmat askartelut löytyy nyt kauppojen lehtihyllyiltä. Me innostuimme tästä niin paljon, että taidamme tilata lehden kotiin. Kauneimmat askartelut ilmestyy neljä kertaa vuodessa, ja tilattuna lehdelle tulee hintaa noin parikymppiä vuodessa. Lehden voi tilata täältä! Kannattaa myös tykätä lehden Facebook-sivuista, jotka löydät täältä!

kauneimmat-askartelut

Onko Kauneimmat askartelut -lehti sinulle entuudestaan tuttu? Lehden toimituksessa muuten häärää Madam B.C. -blogista tuttu Mariko. Käykäähän kurkistamassa hänen inspiroivaa blogia myös!

****

Lopuksi on mukava ilahduttaa yhtä onnekasta viikon alkajaisiksi. F-Securen tietoturvapaketin arvonta on nyt suoritettu ja arvontasivusto Random.org arpoi onnelliseksi voittajaksi Sannan kommentillaan:

"Eniten huolettaa puhelimen tietoturva. Myönnän, en vieläkään uskalla käyttää verkkopankkia puhelimella."

Paljon onnea Sanna! Tämän palkinnon myötä toivottavasti koet verkkopankin käytön puhelimellakin turvalliseksi. Lähestymme sinua palkinnon johdosta vielä tämän päivän aikana.

Mukavaa viikonalkua!

18 kommenttia

  1. Juu tuttu lehti on, kun teen siihen itse ohjeita;D.Tässä lehdessä minulta oli imetyskorun ohje.Seuraavan numeron deadline alkaakin koputella ovella ja uusi kierrätysidea on jo mielessä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kappas. Aivan ohi meni tuo, että lehdestä löytyy sinunkin ohjeitasi. Pitääkin illalla kotona vielä tsekata tuo tekemäsi ohje. Hyvä lehti kaiken kaikkiaan :)

      Poista
  2. On tuttu lehti.Näytti kivalle nuo korkkijutut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös näyttänytkin. Ajattelin viimeistään kesällä perehtyä korkkiin paremmin. Jotain kivaa siitä pitää kokeilla :)

      Poista
  3. Vaikuttaa mielenkiintoiselle :) Uusia tuulia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Lehti on mukavan raikas tuulahdus täynnä inspiroivia askarteluideoita. Ja mikä parasta: ideat ovat tätä päivää!

      Poista
  4. Madam BC:lle jo kirjoittelinkin, että tuo lehti pitää käydä itselleni ostamassa, niin paljon hyvää siitä olen nyt kuullut.
    Ihanaa alkanutta viikkoa J&A ❤️❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    2. Kannattaa <3 aivan ihania juttuja ja vinkkejä <3 ihanaa viikkoa myös sinulle <3

      Poista
  5. Tuo lehti ei ole minulle tuttu, enkä ole sitä täkäläisissä kaupoissa nähnytkään. Teille, koville ja taitaville askartelijoille se on varmaan ihan täysosuma. Varmaan saadaan taas kohta nähdä jotain sieltä nappaamaanne ideaa toteutettuna!
    Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saas nähdä koska päästään kokeileen :) korkki ainakin kiinnostaa materiaalina! Lehti soveltuu myös hyvin aloitteleville, ohjeet on kivan selkeitä :) jos yhtään kiinnostaa, kannattaa tutustua :)

      Poista
  6. En ole aiemmin kuullut lehdestä, mutta vaikuttaa hyvältä! Itse askartelen silloin tällöin, lähinnä joulujuttuja syyspuolella. ☺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joulun lehti onkin aivan ihana yleensä! Kannattaa napata sitten loppuvupdesta lehtihyllyltä ;)

      Poista
  7. Ihan uusi tuttavuus tämä lehti, täytyykin käydä lehtihyllyllä vilkuilemassa :)

    VastaaPoista
  8. Voi kiitos paljon sanoistanne <3 Kiitän koko toimituksen puolesta kivasta postauksesta! <3

    VastaaPoista
  9. Mielenkiintoisen oloinen lehti.Harvemmin tulee enää lehtiä tilattua mutta tämä pitää pistää harkintaan ;) Mitähän kivaa toteutatte sieltä lehdestä ensimmäisenä ;) Kivaa alkavaa maaliskuuta :)

    VastaaPoista
  10. Tuostakin lehdestä näkyy, että korkki on nyt pop ja in ja kaikkee.
    Mulla taitaa olla tuon lehden pari irtonumeroa hankittuna.

    VastaaPoista