Search

Identiteettivarkaus voi tuhota elämän vuosiksi

f-secure tietoturva
Kaupallinen yhteistyö: F-secure ja Ping Helsinki
Näin ystävänpäivän kunniaksi ajattelimme jakaa muutamia vinkkejä turvalliseen nettisurffailuun. Aihe on meille henkilökohtaisesti äärimmäisen tärkeä. Reilu vuosi sitten eräs lähipiiriimme kuuluva henkilö joutui identiteettivarkauden kohteeksi. Postilaatikosta alkoi yllättäen tipahdella laskuja verkko-ostoksista, joita hän ei ollut koskaan tehnyt.  Ensimmäinen lasku olisi voinut mennä verkkokaupan erehdyksen piikkiin. Kun epämääräisiä laskuja ilmestyi lisää, alkoi touhu haiskahtaa rikolliselta.

Pahimmillaan identiteettivarkaus voi pilata elämän vuosiksi. Sukulaisemme tapauksessa tilanne päättyi lopulta hyvin. Tekijä jäi kiinni, ja suuremmilta tuhoilta vältyttiin. Tuolloin ymmärsimme, että kuka vain voi joutua identiteettivarkauden kohteeksi. Tapaus sai meidät myös toimimaan.   Ensimmäisenä tekona hankimme tietoturvaohjelmistot läppärin lisäksi kaikille älylaitteillemme. 

Tietoturva oli vahvasti esillä myös Ping Helsingin viime viikolla järjestämässä Studio-tapahtumassa. Paikalla puhunut F-Securen tietoturva-asiantuntija Anssi Korpilaakso korosti, että nykyisin jokaisella meistä on suurempi riski joutua rikoksen uhriksi verkossa kuin reaalimaailmassa. Esimerkiksi kaikista Britanniassa vuonna 2015 tehdyistä rikoksista yli 53 prosenttia tapahtui verkossa. Tilanteen ei odoteta muuttuvan.

identiteettivarkaus

Avoimessa wlan-verkossa piilee omat riskinsä


älypuhelimen tietoturva

F-Securen tietoturva-asiantuntija Anssi Korpilaakson mukaan identiteettivarkauden tai muun haitallisen toiminnan kohteeksi saatat joutua esimerkiksi silloin, kun surffailet avoimessa wlan-verkossa. Meistä lähes jokainen turvautuu julkiseen WI-FI-verkkoon silloin tällöin: junassa, työpaikalla, matkoilla tai kaupungilla pyöriessään. Valitettavasti avoimiin wlan-verkkoihin liittyy riskejä. Ongelma on se, että useimmiten käyttäjä ei tiedä kuka muu verkkoa käyttää saati hallitsee. Kaiken salaamattoman datan lukeminen avoimessa wlan-verkossa on äärimmäisen helppoa. Jos data on salaamatonta, vieressä istuva henkilö samassa wlan-verkossa voi nähdä kaiken sen, mitä verkossa teet: millä sivuilla vierailit, mihin kirjauduit, mitä hait jne. Aika hurjaa!

Identiteettivarkauden kohteeksi saatat joutua myös silloin, kun älypuhelimesi päätyy pitkäkyntisten käsiin. Oletko itse asiassa koskaan tullut ajatelleeksi, kuinka henkilökohtainen laite älypuhelin on? Käytämme älylaitteita päivittäin sähköpostin lähettämiseen, viestittelyyn, valokuvaamiseen, verkko-ostoksiin, laskujen maksamiseen ja moneen muuhun toimintaan. Silti harva meistä suojaa älylaitteensa mahdollisten väärinkäytösten varalta. Ping Helsinkin järjestämässä Studiossa Korpilaakso kertoi esimerkin, kuinka helposti älypuhelimesta voidaan onkia käyttäjän tietoja. Ei kiva juttu ollenkaan.

f-secure freedom

Verkon ikäviltä puolilta suojautuminen


Epätoivoon ei kannata kuitenkaan vaipua. Ystävänpäivän kunniaksi haluamme jakaa muutaman neuvon, joilla voit suojautua verkon ikäviä puolia vastaan. Nämä asiat kannattaa tehdä nyt, ei sitten kun on myöhäistä.

1) Ota kaksivaiheinen tunnistautuminen käyttöön kaikissa niissä palveluissa, joissa se on mahdollista. Erityisesti sähköpostissa!

2) Vaihda SIM-kortin pin-koodi, jos se on edelleen sama kuin operaattorin määrittelemä oletuskoodi. Pelkkä älylaitteen pääsykoodi ei takaa, etteikö puhelimesi tietoihin päästäisi käsiksi, mikäli laite joutuu vääriin käsiin.

3) Tietokoneen lisäksi suojaa kaikki älylaitteesi tietoturvaohjelmalla. F-Securella on meneillään kampanja, jossa käyttäjä saa tietoturvaohjelmiston käyttöönsä ilmaiseksi 30 päivän ajaksi kolmelle laitteelle. Kokeilujakso ei velvoita ostamaan tuotetta. Maksukorttitietojakaan ei tarvitse antaa kokeillakseen tuotetta. Varsin kätevä tapa tutustua palveluun.

Samainen ohjelmisto on myös meillä käytössä. F-Securen täydellinen tietoturva ja suoja yksityisyydelle on palvelu, joka käsittää useamman eri ohjelman samassa paketissa. Perinteisen virutorjunnan lisäksi ohjelmiston avulla on turvallista käyttää julkisia WI-Fi-verkkoja, sillä verkkoliikenne salataan, eikä kukaan muu saman WI-FI-verkon käyttäjä pysty lukemaan salattua liikennettä. Samalla netissä voi surffailla anonyymisti, jolloin kukaan ei pysty valvomaan sinua tai vakoilemaan toimintaasi.
identiteettivarkaudelta suojautuminen

Näin ystävänpäivänä sinäkin voit huomioida läheisiäsi muistuttamalla heitä tietoturvan tärkeydestä. Jos koet aiheen tärkeäksi, suosittelemme jakamaan tämän artikkelin ystäviesi ja kaikkien muiden läheistesi tiedoksi. F-Securen tarjoama 30 päivän ilmainen tietoturvapaketti on ystävänpäivälahja jo itsessään.

Koska aihe on meille tärkeä, kuulisimme mielellämme millaisia ajatuksia tietoturva-asiat herättävät sinussa. Huolestuttavatko verkon ikävät ilmiöt sinua? Oliko tekstissämme jotakin sellaista, joka yllätti sinut?

Toivottavasti sait hyödyllistä ja uuttakin tietoa aiheesta. Toivotamme sinulle turvallista ystävänpäivää niin verkossa kuin reaalimaailmassa!

*Kaupallinen yhteistyö: F-Secure ja Ping Helsinki

19 kommenttia

  1. Tästä asiasta on tärkeä puhua. Meillä on myös tuttava, joka on joutunut identiteettivarkauden uhriksi ja tiedänpä tapauksen, jossa yksityisen yrityksen laskutustietoja on muutettu, identiteettivarkauden turvin.
    Meillä on tietokoneet suojattu, mutta älylaitteet ovat jäänet pahasti rappiolle. Tiedän, että wi-fien välttely ei ole pysyvä ratkaisu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta on hyvä, jos ihmisten tietoisuus leviää edes jonkin verran tämän kautta. Voin vain kuvitella, kuinka suurta tuhoa identiteettivarkaus aiheuttaa pahimmillaan. Pahinta usein on se, että kohteeksi joutunut saa pelätä jatkuvasti, millainen yllätys seuraavaksi tipahtaa syliin. Kannattaa Jenni tuo kuukauden ilmaisjakso hyödyntää, koska se on äärimmäisen hyvä! Me olemme olleet tosi tyytyväisiä :)

      Poista
  2. Melko pelottavaa, mutta ikävä kyllä totta.

    Tärkeällä asialla olette.

    Iloista Ystävänpäivää aurinkoisille pakettipojille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meistäkin tämä on äärimmäisen tärkeä asia ja aivan liian vähän esillä. Lähinnä silloin, kun lukee mediasta, millaisiin ongelmiin ihmiset ovat joutuneet identiteettivarkauksien vuoksi. Ennaltaehkäisy on paras tapa suojautua ikäviltä ylläreiltä tälläkin saralla :)

      Poista
  3. Tärkeä asia nostaa esille, hyvä postaus.
    Hyvää Ystävänpäivää teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, että tämä koetaan tärkeäksi. Itse olen ollut ehkä liiankin varomaton aiemmin noiden julkisten langattomien verkkojen suhteen. Paljon opin uutta asiaa Ping Helsingin tilaisuudessa tietoturvasta. Sim-kortin pin-koodikin tuli heti vaihdettua :) Puhdasta laiskuutta ollut itsellä, ettei mukamas aiemmin ole sitä ennättänyt tehdä. Ihanaa ystävänpäivää myös sinulle!

      Poista
  4. Kiitos hyvistä Vinkeistä.
    Oikein ihanaa ja onnellista ystävänpäivää teille kahdelle ❤️❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa, jos vinkeistä oli apua. Se on aina ilahduttava kuulla. Sympaattista ystävänpäivää Outi sinulle!

      Poista
  5. Hyvä kun muistutetaan ja kerrotaan tästä tärkeästä asiasta. Sitä vaan ehkä ajattelee/uskoo, ettei omalle kohdalle mitään tuollaista sattuisi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä juuri, että monessa asiassa ihminen ajattelee, ettei tuollaista voi omalle kohdalle sattua. Vähän sama asia taitaa olla vakuutusten kanssa. Nyt kun lähipiirissä identiteettivarkaus tapahtui, sai se meidätkin varpailleen ja kiinnittämään omaan tietoturvaan enemmän huomiota.

      Poista
  6. Tietoturvasta ei koskaan puhuta liikaa, joten aiheellista on muistutella asiasta. Puhelimessa on nykyään kaikki "omaisuus" joten tarkka pitää olla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä. Puhelin on todella henkilökohtainen laite. Jonkinasteinen paniikki olisi itselläni ainakin päällä, jos kännykkä varastettaisiin. Nyt kun puhelimessa on suojaukset kunnossa, niin voi luottavaisemmin mielin olla asian suhteen. Täytyy myöntää, että hieman liian huithapeli olen kännykän tietoturvan suhteen ollut aiemmin. Lämminhenkistä ystävänpäivää Maiju <3

      Poista
  7. Aurinkoa ja lämpöisiä ajatuksia myös sinne! Ajattelin, että tästä aiheesta kirjoittaminen on myös tietynlaista välittämistä.

    VastaaPoista
  8. Kyllä kannattaa olla varuillaan netissä surffaillessa. Salasanat kannattaa välillä vaihtaa ja tietoturva olla kunnossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Salasana olisi hyvä vaihtaa tasaisin väliajoin. Koskaan ei voi olla liian varovainen.

      Poista
  9. Tosi tärkeää asiaa ja ihanaa välittämistä teiltä näin ystävänpäivnä!
    Mukavaa ystävänpäivän-iltaa teille! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marita lämpimistä sanoista. Meistä tämän asian esiin tuominen oli tärkeää. Kun on läheltä seurannut, millaisiin ongelmiin ihminen joutuu identiteettivarkauden osuessa kohdalle, haluaa asiasta kertoa muille varoittavana esimerkkinä. Toivon toki, ettei kukaan joudu moisen rikoksen uhriksi.

      Poista
  10. Onneksi en omista älyluuria, niin ei tarvitse tuota murehtia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, tästä virisikin muisto omasta ensimmäisestä kännykästä. Sillä ei pystynyt kuin soittamaan ja tekstaamaan. Kovasti ovat ajat siitä muuttuneet. Vaikka jutussa älypuhelin nousikin näkyvään osaan, toki riskit kohdistuvat myös pöytäkoneisiin ja läppäreihin. Verkossa riskit ovat aina olemassa, olipa laite mikä hyvänsä. Turvallista loppuviikkoa sinulle Minttu.

      Poista