Search

Tee lahjapaketista matkalaukku

paketointi-idea matkalaukkupaketti
Kuulkaas, flunssaoireiden lisäksi täällä on jyllännyt pienimuotoinen kuume. Eikä edes niin kovin pienikään, vaan aikasmoinen. Nimittäin matkakuume. Vuosi on vierähtänyt ilman suurempia reissuja, joten hinku lähteä seikkailemaan Tallinnaa ja Tukholmaa pidemmälle on suuri. Lääkettä haimme Helsingissä parhaillaan käynnissä olevilta matkamessuilta. Hupsistarallaa! Niinhän siinä sitten kävi, että ensi kesänä tämä kaksikko suuntaa Kreikkaan saarihyppelemään.

Matkasuunnitelmat ovat pyörineet ajatuksissa niin vahvasti, että se näkyy jo muussakin elämässä. Esimerkiksi askartelupajassamme Aleksi taiteili isälleen syntymäpäiväksi matkalaukkupaketin. Lahja on kääritty ruskeaan voimapaperiin ja ympärille on tehty kierrätetystä nahasta kahva ja muut laukun osat. Halutessaan nahan voi korvata värikkäällä kartongilla. Jos koristelua kaipaa enemmän, laukun kylkeen voi liimata myös tarroja. Eikös olekin kiva?

matkalaukkupaketti2

isänpäiväpaketti

Muistutamme samalla, että meillä on blogissa käynnissä arvonta, jossa palkintona kaksi omavalintaista Hemma-puhdistustuotetta. Tuotteet ovat ekologisia ja ihanalla designilla varustettuja. Kyseessä on niin uusi tuotesarja, että sitä ei vielä monesta kodista löydy. Siispä, kipinkapin osallistumaan. Arvontaan pääset tästä (klik!)

Mukavaa ja rentouttavaa viikonloppua! Onko siellä matkakuumetta ilmassa? Löytyykö tuttavapiiristä henkilö, jota voisi ilahduttaa tällaisella matkalaukkupaketilla?

34 kommenttia

  1. Onpa hieno paketti 😊 Eihän tuota raski avata 😄 Voi että ois ihana päästä lomalle...Se kuume on kyllä paha 😊 Ihanaa viikonloppua ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täälläkin lasketaan päiviä kesään ja lomaan. Muutama kuukausi pitää malttaa odottaa :)

      Poista
  2. Onpa hauska idis, ja todellakin matkakuumetta täälläkin! Selaillaan matkoja koko ajan, hyvää tarjousta silmällä pitäen. Kreikka & saarihyppely varmasti aivan mahtava matkakokemus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Laskuri on päällä, vielä ihan liian monta päivää kesään :D Toivottavasti teillekkin löytyis unelmamatka :)

      Poista
  3. Ihana idea :) Kyllä täällä matkakuumetta hieman jo on sillä 4 kk päästä meidän perhe lähtee Ney Yorkiin juhlimaan rakkaan husbandoksen 40v synttäreitä :)Teille tulee mukava reissu varmasti kesällä, saarihyppely kuullostaa mukavalta :) Hyvää viikonloppua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 oi new york! Sinne tahtoisin uudestaa! Se on niin mahtava kaupunki <3 vaatii vielä monta reissua että näkee kaiken! kivaa viikonloppua sinne myös :)

      Poista
  4. Meilläkin on matkakuume puraissut, mikä on aika harvinaista, sillä emme ole kovin kovia matkustelemaan. Nyt suunnitelmissa olisi peräti kaksi, ulkomaanmatkaa, joista toiseen liittyvät häät. :)

    VastaaPoista
  5. Onko koskaan käynyt niin, että paketti on niin hieno, että saaja ei ole raaskinut avata sitä. Tämä on nimittäin niin upea, että kovasti miettisin, miten saisin sen ehjänä säilymään.
    Ihanaa viikonloppua ja toivottavasti paranette nuhasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On niitäkin hetkiä tullut :) Neuvoimme avaamaan tämän paketin vain toisesta sivusta, jolloin pienellä paikkailulla sai paketin takaisin alkuperäiseen muotoon. Pakettia ympäröi pahvilaatikko, joka oli myös sivusta avattava. Lahja itsessään oli laatikon sisällä. Eli jätimme mahdollisuuden säästää alkuperäinen muoto pakettiin :) Toki vähän tuota sivua piti jälkikäteen paikkailla.

      Poista
  6. Upea paketti :) Ja mäkin haluan kuulla vastauksen Outin kysymykseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos S <3 Jani ehtikin jo vastata tohon ylle että kyllä se saatiin auki ehjänä ;) pääsi paketti koristeena hyllyyn ;)

      Poista
  7. Mainio idea ♥ Tuota täytyy joskus hyödyntää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sude <3 tää on yllättävän helppo mutta silti tosi kiva ja erilainen paketti :)

      Poista
  8. Onpa hieno! :) Oon samaa mieltä kuin edellä kommentoineet - kuka tuon raskisi repiä auki? Laukun pitäisi olla avattavaa ja takaisin suljettavaa mallia! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos <3 tän sai onneksi auki sivusta ilman että hajos koko paketti ja sitten vaa laatikko takas sisään ja laukku taas ehjä ;) täytyykin tehtailla tollanen avattava malli ;)

      Poista
  9. Aivan tosi hieno! Olen samaa mieltä kuin edelläkin, että tämän paketin voisi säilöä avaamattomana kuten ne edellisetkin...:)

    Matkakuume taitaa olla täällä krooninen, välillä se vähän hiipuu ja sitten taas roihahtaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuttu tunne tuo krooninen matkakuume, meillä oli selkeästi nyt sen roihahtaminen oikein pahasti :D Mutta onneksi vaivaan on myös lääke ;) Ja kiitos <3

      Poista
  10. Tänään varasin lennot Aberdeeniin. Lähden keväämmällä vierailemaan tyttäreni luona ja otan äitini ja tätini matkalle mukaan. Tulee kiva reissu. Matkamessuilla en ole koskaan käynyt, mutta uskon, että tulevaisuudessa tulee sielläkin käytyä.
    Ihana paketti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaapa ihanalta <3 Skotlantiin olisi täälläkin halua lähteä tutkailemaan :) Ehkä vielä jonain päivävä :) Ja kiitos :)

      Poista
  11. Kiva idea! Matkakuumetta on, pientä helpotusta on onneksi keväämmällä tiedossa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa olla aikamoinen epidemia liikkeellä :P Onneksti tosiaan lääkettä on saatavilla ;)

      Poista
  12. Kiva paketti. Eihän tuota raaski avata lainkaan. On kuin koriste. =)
    Teidän matkasuunnitelma kuulostaa mukavalta. Itsellä ei ole matkaunelmia tällä hetkellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Tää jäikin kivasti koristeeksi kun sai paketin avattua oikein varovasti ja sujautettua pahvilaatikon takaisin sisään ;) Täällä jo innoissaan lasketaan hupenevia päiviä,tosin vielä on ihan liikaa jäljellä :P

      Poista
  13. Sama täällä-matkakuume vaivaa.Katselin risteilyjä Tukholmaan.Tallinaan ja Venäjälle,sitten jo mökkejä hiihtolomalle ja lopulta kevään puutarhamatkoja lähikaupunkeihin.Eli ihan sama minne pääsee reissuun;)
    Hauska paketti, voisin itseasiassa tehä tuommoisen muksujen leikkeihin.Vähän lisää matkakuumeisia tähän mökkiin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ;D hahah joo tää taitaa olla vähän tämmönen matkakuumeen luoja samalla tää paketti :P Joo meillä jo pahinta tuskaa helpottaa lyhyt Turun reissu ensi kuussa ;) sehän on jo melkee kuin ulkomaille menis!

      Poista
  14. Täällä tallotaan matkakuumeita lattian rakoon. Pienten kanssa ei matkailu kuulosta houkuttelevalta, mutta tuo teidän paketointi- idea on jälleen kerran kadehdittavan nerokas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Tiina <3 josko sitä sitten pienokaisten kanssa kotimaanmatkailua kokeilis ;) ja pian ne on jo isompia ni pääsee ehkä pidemmällekki reissulle tai sitten vaa lapset viikonlopuks hoitoon ja siipan kanssa karkaatte lemmenlomalle ;)

      Poista
  15. Täällä tallotaan matkakuumeita lattian rakoon. Pienten kanssa ei matkailu kuulosta houkuttelevalta, mutta tuo teidän paketointi- idea on jälleen kerran kadehdittavan nerokas.

    VastaaPoista
  16. Onpa ihana paketti. En taitaisi raaskia avata jos tuollainen minulle ilmestyisi. Täälläkin hieman matkakuumetta ilmassa. Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon <3 Tää onneks onnistuttiin avaamaan sen verran varovasti, että paketti jäi ehjäksi ;) se jäi muistuttelemaan saajaa matkakuumeesta :D

      Poista
  17. Kuumeessakin ne ideat vaan pursuilevat :):D
    Kiva on pakaasi, harmi tuota on avata (jos perinteisesti pitää purkaa...)!
    Kreikassa riittää kohteita, kiva kun on ekstramukavaa tiedossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos :D Joo Kreikka on varmasti ihana <3 kuvia kateltu ja tää aika tuntuu menevän niin kovin hitaasti :D

      Poista
  18. Mielettömän hieno paketti! Ja voihan matkakuume. Meidän on tarkoitus ajaa omalla autolla Saksaan kesällä, enkä malttaisi millään odottaa!

    VastaaPoista