Search

Paperipilleistä askarreltu pyramidikoriste

pyramidikoriste
Pitkästä aikaa täysin vapaa viikonloppu. Ihanaa! Tammikuu on meidän osalta ollut sellaista haipakkaa, että tämä viikonloppu on ollut enemmän kuin tervetullut. Täysin tekemättömäksi ihminen ei silti osaa heittäytyä. Lauantaina urakoimme muun muassa muutamia ystävänpäivälahjoja ja syntyipä samalla paperipilleistä tehty pyramidikoriste. Super-extrahelppo tehdä!

Olemme jo tovin kaivanneet olohuoneen vaalealle tv-tasolle kulmikasta koristetta. Eräässä sisustuskaupassa ihastuimme pyramidin muotoisiin koriste-esineisiin, mutta ajattelimme katsella ennen hankintaa myös muita vaihtoehtoja. Lauantaina piipahdimme pitkästä aikaa Tigerissa, missä oli myynnissä tyylikkäitä paperipillejä. Niistä se ajatus sitten lähti, ja nyt tv-tasolla komeilee itse tehty paperipillipyramidi. 

paperipilli-pyramidi

pyramidi

Paperipillipyramidi on tehty kiinnittämällä pillit toisiinsa kuumaliimalla. Siinäpä se. Ei tämä toki niin upea ole kuin kauppojen vastaavat, mutta meidän kotiin pillikoriste sopii oikein hyvin. Jos koristeeseen jossain vaiheessa kyllästyy, voi tämän purkaa helposti ja hyödyntää pillit sen jälkeen muissa askarteluissa. 

paperipilli-askartelu

Ensi viikosta lähtien blogipostaukset pyörivät ystävänpäivän ympärillä. Tarjolla olisi mm. erilainen ystävänpäiväkortti, suurella sydämellä tehty ystävänpäiväpaketti kuin itse tehty lahjakin.

Nyt muuten kiireen vilkkaa vielä osallistumaan arvontaan, jossa on palkintona kaksi omavalintaista Hemma-puhdistusainetta. Kyseessä on ihan uusi, ekologinen puhdistustuotesarja. Arvonta on käynnissä vielä tämän päivän! Arvontaan pääset klikkaamalla tästä!

Millainen viikonloppu siellä on ollut? Mitä mieltä olet pyramidikoristeesta?

7 kommenttia

  1. Täällä on mennyt viikonloppu miestä passatessa ja tyttären vanhojentanssimekkoa lyhennellessä.
    Kivan näköinen koriste tuli <3
    Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaan, vanhojen tanssit ovat ihan käsillä. Ne ovat mukavat juhlat nuoren elämässä. Mukavaa alkavaa viikkoa Outille :)

      Poista
  2. Mä tuossa juuri selasin omaa kalenteriani seuraavilta viikoilta ja sanoin kavereille, että mulle pitää varata aika sitten kuukautta etukäteen, jos mielii treffaamaan... Kiirettä pitää. Ja ihan varmasti jatkossa entistä enemmän, kun sovittiin pomon kanssa, että lisään työtunteja ja yksi projekti alkaa tällä viikolla....
    Mutta tuo pyramidi on aika hauska. Mä kerään askarteluideoita varastoon, kun meidän neiti alkaa olemaan pian siinä iässä, että hänen kanssaan pääsee jo vähän askartelemaan. Jee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toisinaan on kiva, että ohjelmaa piisaa, mutta kyllä sitä itse ainakin välillä kaipaa myös hetkiä, että saa vain olla. Joka tapauksessa tsemppiä uuden projektin parissa :)

      Poista
  3. Kivan näköinen pyramidi, pilleistä on moneen! Ystävänpäivä teemaisia postauksia odotellessa :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin! Ihanaa että näitä pillejä löytyy vaikka minkälaisilla kuoseilla! Sopii joka tilanteeseen ;)

      Poista
  4. Kiitos <3 tää on helppo toteuttaa ja tuo kivasti särmää!

    VastaaPoista