Search

Pakettikortti nahasta

itsetehty-pakettikortti
Jälleen on tullut muutama joululahjapaketti näperrettyä. Tänä vuonna olemme hyödyntäneet paketoinnissa erityisesti kierrätys- ja luonnonmateriaaleja. Niin nytkin, sillä intouduimme tekemään kauniita pakettikortteja nahasta, joka on peräisin rikkinäisestä laukusta. Nahasta tehty pakettikortti on kestävä ja sen voi käyttää uudelleen seuraavina jouluina. Niin sanottuja ikipakettikortteja :)

pakettikortti-nahasta

Leikkasimme nahasta pakettikortin muotoisia palasia, joihin nuijimme joko lahjansaajan nimen tai pienen joulutoivotuksen. Ripustusreikä on tehty reikäpihdeillä.

Tekstit on nuijittu nahkaan kirjainmeisteillä. Meisti on työkalu, jolla tehdään kuvioita haluttuun materiaaliin. Kun siihen kumauttaa vasaralla, meistin toisessa päässä oleva kuvio painautuu materiaaliin. Kirjainmeistejä myydään esimerkiksi Class Ohlsonilla ja Motonetissä.

Nahka olisi saanut olla hivenen paksumpaa, sillä muutaman kerran kirjain oli vähällä mennä nahan läpi. Tarkoitus kun on vain tehdä numeron muotoinen painauma nahkaan, ei reikää.

nahkapakettikortti

Minkälaisia joulupuuhailuja siellä on tehty?

18 kommenttia

  1. Hienot! Kiva idea! Ihanaa joulun odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Teresa. Oikein lämminhenkistä joulun odotusta sinullekin :)

      Poista
  2. Ihan törkeän hienot!! Mistä te näitä ideoita oikein kaivatte??? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että pidit Jossu. Nahan hyödyntäminen on kiehtonut jo jonkin aikaa. Nyt jouluna on ollut aikaa kokeilla erilaisia toteutuksia :)

      Poista
  3. Taas opin uutta täällä. En ole tienyt, että voin kirjoittaa nahkaan...pakko lähteä hamstraamaan nahkapaloa kierräristä :)
    Olen tehnyt enkeleitä tässä viime päivinä. Vien ne töihin joulupöytiin.
    Ihanaa keskiviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tekemällä oppii :) Mekin lähdimme kokeilemaan, ja ihan hyvä oli lopputulos. Vähän paksumpaa olisi nahka saanut olla, mutta onnistui se näinkin :)

      Poista
  4. Kivat pakettikortit tuollaiset :) Täällä odotellaan ensi viikkoa jo sillä meidän perhe starttaa sitten joulun viettoon lappiin :) ei ole mitään jouluressiä kotona ollut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa ihanalta tuo joulu Lapissa :) Hyvä myös, että joulun odotus on sujunut ilman ressiä :)

      Poista
  5. Kaunis <3 Mä niin tarvitsen ne reikäpihdit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt vaan S shoppaileen. Ne ei paljoa maksa ja säkin kun olet käsistäsi oikeasti taitava, niin saat aikaiseksi mitä ihanimpia juttuja :)

      Poista
  6. Nää teidän nahka-askartelut on todella kiinnostavia. Olen miettinyt, että alkaisin tehdä käsin juttuja nahasta, kunhan sitä aikaa olisi. (Kyllä sitä taas löytyy, kunhan tyttö tuosta kasvaa.) Pitäisi ensin vähän ottaa selvää tuosta nahasta ja siitä, mitä kaikkea siitä voi tehdä...
    Mä olen lähdössä huomenna jouluostoksille ja odotan kauhulla mitä tuleman pitää. Rakastan shoppailua, mutta myönnän, että jouluruuhka saa minutkin ahdistumaan. Aion tehdä tarkan listan ostoksista ja teen sitten täsmäiskuja kaupasta kauppaan, jotta selviän mahdollisimman nopeasti ulos jouluruuhkasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mekin ollaan oltu ihmeissämme, mitä kaikkea nahasta oikein voi tehdä :) Sun pitää lähteä ajoissa liikkeelle, jotta vältät pahimmat ruuhkat. Meillä lahjat alkaa onneksi olla hommattuina :)

      Poista
  7. Mainio idea! Mullakin on meistit laatikossa, metalliin ja saveen olen käyttänyt, joten kiitos vikistä. Kaikki joulupuuhat on vielä levällään, terkuin Suska.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin on vielä Suska aikaa. Meillä muuten hommat alkaa oll tehtyinä, mutta ruokapuoli pitää vielä tehdä.

      Poista
  8. Hieno! Näitähän täytyy testata kun kaikki tarvikkeet löytyvät kotoa. En ole hoksannut että meisteillä voisi kirjoittaa nahkaankin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, onnistuu siinä missä moneen muuhunkin. Mukavaa loppuviikkoa Anulle <3

      Poista