Search

Kuvansiirto pakkausteipillä - näin teet etiketit kuvista helposti

Kuvansiirto pakkausteipillä
Lasikipossa olevaan kynttilään voi tehdä helposti etiketin haluamastaan kuvasta pakkausteipin avulla. Kuvansiirto pakkausteipillä on vanha kikka, mutta mekin kuulimme tästä vasta muutama vuosi sitten. Viime jouluna annoimme ystävillemme lahjaksi kynttilöitä, joiden ympärille suunnittelimme erilaisia kuvioita ja tekstejä. Kaikkiin näihin käytimme kyseistä kuvansiirtotekniikkaa. Myös valokuvien siirtäminen pakkausteippiin onnistuu ja siitä on kuvaesimerkki aivan postauksen lopussa. Kuvansiirto-ohje löytyy postauksen puolivälistä.

Itse tehdyt kynttiläetiketit

etiketti kynttilään kuvansiirrolla

Tätä kuvansiirtotekniikkaa voi hyödyntää moneen muuhunkin. Voit esimerkiksi tehdä kauniit etiketit keittiön purkkeihin.

Kuvansiirto kynttilään

Kuvansiirto teipillä -ohje:


Opastamme tekniikan noin minuutin mittaisella videolla. Katso ja hämmästy, kuinka helppoa se on! Tarvitset vain pakkausteippiä ja laser-printterillä tulostetun värillisen tai mustavalkoisen kuvan. Huom: mustesuihkutulostin ei käsityksemme mukaan sovellu tähän tekniikkaan.



kuvansiirtotekniikka

valokuva kynttilään

Halutessasi voit siirtää myös omia valokuvia tällä kuvansiirtotekniikalla. Saat ihanan joululahjan esimerkiksi isovanhemmille, kun siirrät perheen pienokaisesta otetun valokuvan lasikippoon.

Teippi lähtee myöhemmin helposti pois ihan vetämällä, eikä siitä jää jälkiä.

Mitä mieltä olet näistä kynttilöistä? Jos jokin jäi askarruttamaan, kysy.

Tunnelmallista itsenäisyyspäivää!

Myös kirjassamme on idea, kuinka tehdä samalla tekniikalla kaunis etiketti lahjaksi annettavaan purkkiin:


brunch

38 kommenttia

  1. Aivan upea idea!
    Hyvää Itsenäisyyspäivää!

    VastaaPoista
  2. Vau! Mä en ole itseasiassa ennen kuullutkaan tästä tekniikasta. Ennen kuin pääsen kokeilemaan, me tarvitaan uusi tulostin. Onneksi sellainen on jo muutenkin ostoslistalla.
    Hyvää itsenäisyyspäivää! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noniin! Sitten vaan kokeilemaan kun tulostin saapuu :) tää on aika koukuttava tekniikka :D kaikkeen haluis omia kuvia :D Mukavaa loppuviikkoa <3

      Poista
  3. Wau, kuinka kätevää! Tätä pitää kyllä kokeilla :)

    Hyvää itsenäisyyspäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että tykkäsit :) eikun teippailemaan vaan ;) ihanaa loppuviikkoa <3

      Poista
  4. Ihania kynttilöitä,tää idea menee myös kokeiluun 😀Hyvää itsenäisyyspäivää 😊

    VastaaPoista
  5. Voi miten kätevä ja Kiva idea! Tuota Ois Kiva koklata! Hyvää itsenäisyyspäivää ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä oo ees vaikee! kannattaa ehdottomasti kokeilla, tällä tekniikalla saa vielä nopeet ja kivat lahjaideat tehtyä jouluksi :)

      Poista
  6. Ihanat!!!
    Vitsi miten helppoja...Juniori saa vääntää näitä kummeilleen :)
    Kiitos vinkistä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa että inspiroiduitte! Tää on tosi kiva ja helppo lahjaidea <3

      Poista
  7. Kiitos ohjeesta!! Tätä täytyykin joskus kokeilla. Helppo ja kaunis lopputulos. Saa omia etikettejä tehtyä helpolla. Hyvää itsenäisyyspäivää teille molemmille. tv Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä! Simppelit ideat on yleensä ne parhaat :) Ja monia käyttömahdollisuuksia :) Kivaa viikkoa Liisa!

      Poista
  8. Helposti ihania juttuja♥ Joulun kiireiden ja puuhien keskellä juuri tällaiset noeasti kaunista jutut on mahtavan kivoja toteuttaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö! Tää on myös monesti muulloin pelastus kun aika meinaa loppuu ja ideat vähissä :)

      Poista
  9. Minäkään en ole ennen kuullut tästä tekniikasta.Tosi näppärää!Ja miten helppo&kiva vieminen jos tulee kutsu muutaman tunnin varoitusajalla.Minullakin on kuvansiirto-projekti suunnitteilla:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Innolla odotamme sun kuvansiirtoprojektia :) Tää tosiaan on pelastanut muutamat kerrat kun piti nopsasti keksiä joku kiva vieminen :)

      Ihanaa viikon jatkoa <3

      Poista
  10. Todella kauniita. Tämä mulla on ollut myös tarkoitus joskus testata.
    Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Nyt vaan testailemaan :) Kivaa viikkoa myös sinulle Kati <3

      Poista
  11. Kiva idea. Itse olen tuota käyttänyt kortteilussa hyödyksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toihan on kiva idea :) Täytyykin kokeilla kuinka toimii kortteilussa :) Kiitos!

      Poista
  12. Tätä on pitänyt kokeilla! :) vielä pitää varmistaa minkäslainen se tulostin olikaan.. (kun en itse noista ymmärrä) Tekniikallahan on loputtomat mahdollisuudet, vois vaikka mitä kuvaa käyttää.. :) Ja kiitos videosta, se oli kiva! :)

    VastaaPoista
  13. Mä en kestä, voiko olla noin helppoa! Sääli, että lasertulostin puuttuu.

    VastaaPoista
  14. Wau!
    Hieno idea!
    Tätä pitää testata!

    VastaaPoista
  15. Kiva idea! Mutta mitenkä se teippi kestää hyvin kiinni kun on vedessä lillunut :D ? Eikö siitä se liimapinta liukene vedessä pois? Testiin menee jokatapauksessa!! Mukavaa joulun odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teipin tarrapinta tosiaan kuluu vedessä. Tämä kuitenkin kiinnittyy purkkiin "imukuppimaisesti", kun sen laittaa märkänä kiinni. Ja toki tuohon jää ohut liimapinta, joka pitää tuon purkissa kiinni myös. Jos teipin haluaa kiinnittää pysyvämmin, niin silloin vedestä otettu teippi kannattaa kuivata ja vetää esim. paperiliimaa siihen. Mutta me olemme tykänneetä kiinnittää ilman liimaa. Se pysyy hyvin purkissa ja toisaalta lähtee yhtä helposti pois jättämättä rumia jälkiä purkin pintaan :)

      Poista
  16. No jopas on...tuota voisi joskus kokeilla.

    VastaaPoista
  17. :) Toimii - mä luin tämän jutun kännykästä ja heti etsin teipin käsiini ja kokeilin :) Oli vissisti nopein kokeilu kun heti lukemisesta toimintaan :)
    Kiitos, tosi kiva ohje!

    VastaaPoista
  18. Ohoh, kiitti vinkistä. On kiva idis. Hyvää joulunaikaa.

    VastaaPoista
  19. HEI tuos oli et Teippi lähtee pois vetämällä mut lähteekä myös esim kuva tai teksti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heissan. Kuva siirtyy siis paperista tuohon teippiin, ei enää teipistä lasiin. Näin ollen kuva lähtee teipin mukana pois, kun teipin irrottaa.

      Poista
  20. Hei,

    Kokeilin tätä huippuideaa ! Minulla kuitenkin jää aina teipin tausta harmahtavaksi eikä siis kirkkaaksi, kuten teillä näyttäisi olevan.. Osaatteko sanoa, mistä tämä voisi johtua? Vai kuuluuko tosiaan tämän olla näin :o?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei. On vaikea sanoa näkemättä, mistä mahtaisi johtua. Voisiko syynä olla teippi? Meillä on ollut käytössä Scotchin pakkausteippi ja ainakaan sillä tuollaista harmaata taustaa ei ole tullut. Ostimme taannoin toista laatua, joten pitääkin kokeilla, onko sillä jälki yhtä hyvää. Toinen syy harmauteen saattaa olla se, että sinullä jää paperia teippiin. Tarkoitus on, että teippiin jää vain kuvio, jonka on raaputtanut siihen kiinni. Muu osa paperista pitäisi rapsutella siis teipistä pois. En tiedä, onko tästä mitään apua, mutta nämä voisivat olla syitä tuohon harmauteen. Terkuin Jani / Kaikki Paketissa

      Poista
    2. Laitoin teille sähköpostiin kuvan :) !

      -Selina

      Poista