Search

Koristenauhasta töppöset baby shower -pakettiin

Baby Shower lahja
Syksyn juhlarumba alkaa olla lopuillaan. Nyt saa hetken levätä ennen loppuvuoden juhlallisuuksia. Blogissa siirrytään marraskuussa jouluaiheisiin, mutta ennen sitä pitäydytään vielä muunlaisissa tunnelmissa. Tänään hempeämmissä, kun aiheena on baby showerit.

Ystävämme baby showerit siirtyivät taannoin kuukaudella eteenpäin, sillä pieni ihanuus päätti putkahtaa maailmaan juuri sinä viikonloppuna, kun juhlat oli alkujaan tarkoitus järjestää. Juhlat saatiin lopulta pidettyä pari viikkoa sitten. Näillä kekkereillä valokeilassa oli äidin lisäksi suloinen tyttövauva.

koristenauhasta tossut

baby shower paketin koristelu

Baby shower -juhliin kuuluu odottavan äidin muistaminen pienin lahjoin. Meidän pakettimme sisälsi erilaisia hyötytarvikkeita vauvalle. Baby shower -lahjapaketin koristelimme hyvin yksinkertaisilla elementeillä. Päämateriaalina käytimme koristenauhaa, josta taiteilimme pienet töppöset.  Eikö olekin suloiset? 

Koristenauha on yleensä satiininauhaa paksumpaa, mikä mahdollistaa nauhan muotoilemisen. Koristenauha pitää myös paremmin muotonsa kuin ohut satiininauha. Koristenauhaa myydään askartelukaupoissa. Paketin päällä lukeva baby-sana on puolestaan muodostettu valmiista tarrakirjaimista.

Baby Shower -lahja äidille

Paketointi-idea baby showereille

Tällaista hempeilyä tällä erää. Mukavaa syysviikkoa!

22 kommenttia

  1. On kyllä suloinen paketti, täydellinen <3
    Ihanaa keskiviikkoa murut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana Outi <3 mukavaa keskiviikko iltaa myös sinulle <3

      Poista
  2. Voi vitsit miten helposti toteutettava idea ja silti niin hieno lopputulos ♥

    VastaaPoista
  3. Loistava, simppeli idea taas! Toki täytyy testata kuinka simppeli se tosiasiassa on, onnistuisiko itseltäkin tuon näköinen lopputulos. Tarvetta kun tällaiselle koristeelle voisi hyvin olla loppuvuoden aikana :)

    VastaaPoista
  4. Oi mitkä suloiset töppöset ja kaunis paketti♥ Töppösiä täytyy kyllä ehdottomasti kokeilla, kun päästään pian vauvalahjaa viemään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 tää on simppeli ja helppo toteuttaa :) vauvajuhlat on aina ihania <3

      Poista
  5. Ihana,söpö paketti:).Itse en ole käynyt koskaan babyshowereissa...Muutenkin on hassu jakauma vauvaojen suhteen:puolella kavereista/tutuista on lapsiluku täynnä ja toinen puoli ei oe aloittanutkaan:D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 jännästi jakautuu :) mutta eiköhän siis babyshowereille pääse vielä joku päivä :)

      Poista
  6. Aivan ihanat töppöset. Minä täällä jo odottelenkin niitä teidän joulujuttuja. Kävin nimittäin hakemassa eilen Lidlistä ison kasan tuoksukynttilöitä, joita poltan ahkerasti iltaisin. Siinä samalla on sitten kiva näperrellä koristeita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 kyllä se joulu sieltä pian alkaa ;) kuulostaa ihanalta tuo askartelu kynttilätunnelmissa :) meilläkin on alkanut kynttiläkausi ihan todenteolla, kovaa vauhtia hupenee varastot :D

      Poista
  7. Awww! Niin söpöt <3

    VastaaPoista
  8. Onpas tosiaan söpöt. 💟 Sellaisia ne vauvat ovat, koskaan ei voi olla täysin varma siitä, koska he päättävät putkahtaa maailmaan. Omanihan ei olisi syntynytkään, jos olisi itse saanut päättää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 näinpä se taitaa olla ;) ihan oman mielensä mukaan putkahtelevat maailmaan :D

      Poista
  9. Ihana kuulla että pidit <3 kiitos kauniista sanoistasi :) mukavaa loppuviikkoa sinulle <3

    VastaaPoista
  10. No onpas söpöset. <3
    Ihanaa viikon jatkoa teille!

    VastaaPoista
  11. Voi miten suloiset, söpö idea! :)

    VastaaPoista
  12. Kylläpä onkin söpöt töppöskoristeet.
    Olisin melko varmasti pöllinyt idean, jos tuo olisi tullut viikkoa aiemmin, kun väsäsin ristiäiskorttia :)

    VastaaPoista
  13. Onpa ihanat töppöset ja helppo toteuttaa. Liisa

    VastaaPoista