Search

Hyvää joulua – Tietoa ja tarinoita joulun tunnusmerkeistä

Hyvää joulua – Tietoa ja tarinoita joulun tunnusmerkeistä

Lähes jokaiselle suomalaiselle joulu merkitsee jotakin. Osalle perheen kanssa yhdessäoloa, toisille perinteiden vaalimista. Perinteet siirtyvät sukupolvelta toiselle, mutta niiden alkuperä saattaa olla hämärtynyt. Tarja Tuulikki Laaksosen uutuuskirja Hyvää joulua – Tietoa ja tarinoita joulun tunnusmerkeistä (Docendo) avaa kulttuurihistorian näkökulmasta perinteiden taustoja.

Tiedätkö esimerkiksi, miksi ikkunoille pannaan palamaan kaksi kynttilää? Entä mitä yhteistä on pipareilla ja villasukilla? Miten Merry Christmas liittyy 1800-luvun yleismaailmalliseen alkoholiongelmaan? Milloin riisipuurosta tuli joulun ruoka? Näihin ja moniin muihin kysymyksiin kirja antaa vastauksen.

Kirjassa käydään läpi myös sellaisia entisaikojen tapoja, jotka ovat hävinneet nykypäivän joulunvietosta. Esimerkiksi Annan päivä joulukuun puolivälissä oli vanhan kansan keskuudessa tärkeä päivä. Silloin oluet pannaan, juhlana joukolla juodaan. Annan pitkää yötä pidettiin hyvänä ajankohtana joululeipomuksille. Illalla nukuttiin muutama tunti, jonka jälkeen puoliltaöin noustiin leipomaan joululeipiä. Yksi leivistä oli tarkoitettu jouluaamulle. Siihen oli tapana koristella joulusilmät eli ihmisen kasvot. Annan yönä käytiin myös naapureissa pyytämässä paistinkakkua. Sen suhteen ei kitsasteltu, sillä anteliaisuus takasi talolle leivän riittämisen ja hyvän kalasaaliin vuodeksi. 

Kirja on todellinen jouluperinteiden tietopankki. Teos pohjautuu laajaan lehdistömateriaaliin ja aihepiiriä käsittelevään monialaiseen kirjallisuuteen. Opus sisältää runsaasti tunnelmallista kuvamateriaalia, jota on kerätty sekä eri julkishallinnon kuva-arkistoista että kuvaamalla yksityishenkilöiden jouluaarteita.

Kirjan kirjoittaja Tarja Tuulikki Laaksonen on kulttuurihistorioitsija, antikvaaristen arvojen asiantuntija ja freelance-kirjoittaja. Hän on lukuisissa artikkeleissaan käsitellyt mm. kulttuurihistorian pohjalta meille tuttujen esineiden taustoja ja perehtynyt Turun joulurauhan historiaan.


Tuleeko sinun mieleesi jokin jouluun liittyvä perinne tai tapa, jota olet kummastellut? Suurella todennäköisyydellä kirja antaa vastauksen siihenkin.

*Kirja saatu arvostelukappaleeksi.

10 kommenttia

  1. Kuulostaa mielenkiintoiselta kirjalta, täytyypä tutustua tarkemmin. :)

    VastaaPoista
  2. Perinteiden tutkiminen ja tunteminen on mielenkiintoista. Täytynee tutustua kirjaan, sillä olen jouluihminen :).

    VastaaPoista
  3. Jouluruokien perinteistä omisi kiva tietää lisää.
    Kuulostaa oikein hyvältä kirjalta!
    Kivaa tiistaita murut <3

    VastaaPoista
  4. Hah Hah. ..Eilen postilaatikosta tipahti ensimmäinen joulukuvasto ja nyt teilläkin on blogissa ensimmäinen jouluaihe. 😁 Jokos sitä saa alkaa fiilistellä? Meiän isäntä sais paskahalvauksen, kun kuulisi, että mietin jo joulua.
    Kirja kuulostaa mielenkiintoiselta. En tiedä tulisiko se koskaan pääsemään kirjahyllyyn asti, mutta kirjastossa voisin sen lukea.

    VastaaPoista
  5. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  6. Joulu on ihanaa aikaa ja tuo kirja voisikin olla hyvä tietopankki uteliaalle ja kaikkea vanhaa rakastavalle tyttärelle :D

    VastaaPoista
  7. Joulukirjat on ihania ja niin kivoja vinkkejä joulun viettoon 😀Minäkin haluaisin jotain kivoja uusia ideoita joulun laittoon 😉 Mukavaa keskiviikkoa 🍃🍁🍂

    VastaaPoista
  8. Rakastan joulukirjoja ja niitä on kertynyt yksi jos toinenkin hyllyyn ja ennen joulua kaivan ne esiin ja alan fiilistelemään. Mielenkiitoiselta tuo kirja tuntuukin ja olisi oiva lahja jollekin toisellekin jouluhöperölle. Iloa viikkoonne toivoo Liisa

    VastaaPoista
  9. Voi miten mielenkiintoinen kirja! Tahtoo itselle 😊 Kivaa päivää 💕

    VastaaPoista
  10. Tuo olisi kyllä mielenkiintoinen kirja.

    VastaaPoista