DIY Setelistä taiteltu sydänorigami

2.6.16

diy setelisydän

Tulevana viikonloppuna juhlitaan ylioppilaita ja muita valmistuneita. Erityisesti nuoret toivovat usein lahjaksi rahaa tai lahjakortteja. Rahalahjan ei tarvitse kuitenkaan olla pelkkä seteli kirjekuoressa, sillä setelistä voi taitella persoonallisen origamin. Miltä esimerkiksi kuulostaisi setelistä taiteltu sydän? Setelisydän on kaunis, ja sen voi liittää osaksi lahjaa tai onnittelukorttia. Kiinnostaisiko kokeilla seteliorigamin taittelua? Postauksen loppuosasta löydät ohjevideon, kuinka setelistä taiteltu sydän tehdään.

Setelistä taiteltu sydänorigami

Setelin taittelu sydämeksi

Setelin taittelu ei ole mikään uusi juttu ja netistä löytyykin erilaisia ohjeita seteliorigamien tekoon. Setelin voi taitella kravatiksi, joutseneksi tai sitten kauniiksi perhoseksi. Malleja on useita, mutta useissa ohjeissa ongelma on se, että ne on tehty dollareista. Koska dollarit ovat eri kokoisia kuin eurosetelit, lopputulos ei välttämättä ole täysin samanlainen. Siksi päätimme tehdä ohjeistuksen, kuinka kahdenkymmenen euron setelistä voi taitella kauniin sydämen. Tätä ohjetta voi soveltaa myös 50 euron seteliin. Testattu on, ja yhtä kaunis setelisydän tuli siitäkin.

Seteliorigamin taitteluohje

Kuvasimme yksityiskohtaisen ohjevideon, kuinka seteliorigami taitellaan. Sydänorigamin tekemiseen tarvitset setelin lisäksi pinsetit.



Miltä näyttää? Oletko kokeillut seteliorigamin tekemistä? Entä onko sinulla tiedossa valmistujaisjuhlia viikonloppuna?

Aurinkoista loppuviikkoa ja kesäkuun alkua!

p.s. Muista osallistua arvontaan, jossa ainutlaatuinen tilaisuus voittaa Ucko designin Leepu-puukoira. Soveltuu sekä leluksi lapsille että koristeeksi kirjahyllyyn. Meilläkin on tämä ihanuus tv-tason päällä. Osallistu arvontaan täällä (klik!)

You Might Also Like

22 kommenttia

  1. Sydäntä en olekaan testannut, mutta origami perhosen vääntelin yhtenä päivänä. Ihanan persoonallinen lahja tulee tällä tyylillä.
    Aurinkoista torstaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perhonen on varmasti ollut huippuhieno. Tätä mallia voi hyödyntää myös ihan peruspaperiin. Kauniita ja hieman erilaisia sydänkoristeita :) / Aleksi ja Jani

      Poista
  2. No, enpä olisi itse tuota tajunnut. Onhan tuo huomattavasti hauskempi tapa antaa rahalahja, kuin se perinteinen kirjekuori. Meidän lähipiirissä ei valmistujaisia tänä vuonna juhlita, mutta jälleen yksi pikkuveljistäni siirtyy ala-asteelta yläasteelle ja siinä on minulle ihan riittämiin ihmettelemistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se onkin merkittävä askel veljellesi, kun siirtyy alakoulusta yläkouluun. Sen muistaa hyvin itsekin.

      Yhdet valmistujaiset on täällä jo juhlittu. Seuraavat ovatkin vasta ensi vuonna. Lauantaina siis ei ole tiedossa juhlia, mutta fiiliksessä ollaan mukana kaikkien valmistuneiden osalta :) / Aleksi ja Jani

      Poista
  3. Hauska. Eikä tuu tuhlattuakaan niin äkkiä, kun ei raski rikkoa sydäntä :)

    Me saatiin miehen kanssa aikanaan häälahjaksi rahapuu. Siis ihan se ton niminen viherkasvi, mutta sellainen, johon oli rautalangalla kiedottu satasen seteleitä (elettiin markka-aikaa silloin ja sataset oli vihreitä), joita me ei alkuun edes erotettu sieltä puusta, mutta olikin todella kiva ylläri. Päätettiin silloin, että niitä ei tuhlata mihinkään arkipäiväiseen, mutta kerran oli pakko yksi käärö ottaa ruokakauppaan ja huvitti, kun kassatyttö kysyi, että "kasvaako teillä rahat puissa, kun on niin tiukalla rullalla ?" Hyvin arvattu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on totta :) Ja onpas ollut hauska tuo rahapuu. Kerrassaan mainio idea olisi myös valmistuneelle. Pitääpä laittaa omaan muistivihkoon ylös. / Aleksi ja Jani

      Poista
  4. Sain tästä ihanan idean :) Taittelen pienen rakkauskirjeen miehelleni tuolla tavoin huomiseksi, lähdemme pienelle lemmenlomalle. Kiitti sydämellisestä vinkistä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, onpas kiva, että sait tästä idean itsellesi. Ihanaa lemmenlomaa. Nauttikaa yhteisestä ajasta :) / Aleksi ja Jani

      Poista
  5. Waude! Kiva idea tuo, kuhan vaan jaksais alkaa taittelee. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pientä sorminäppäryyttä tuossa tarvitaan, mutta sitä sinulla Kata Maria on yllin kyllin :) Usko tai älä, tuota kyllä innostuu kokeilemaan. Näyttää haastavammalta kuin on. Aurinkoista loppuviikkoa sinulle :) / Aleksi ja Jani

      Poista
  6. Kiitoksia vinkistä ja ohjeesta! Tulikin juuri sopivaan saumaan, kun lauantaina on tiedossa ylioppilasjuhlat. Ruusuja olen seteleistä joskus tehnyt, nekin ovat kiva vaihtoehto pelkän kuoren ja kortin sijaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muutaman ruusukuvan olemme joskus nähneetkin. Tosi kauniita olivat. Välillä on tosiaan mukava antaa seteli lahjaksi vähän eri tavalla "paketoituna" kuin sinne perinteiseen kirjekuoreen sujauttamalla. Toki kirjekuortakin voi aina koristella, mutta jotain mukavan erilaista tässä oli :) Kiitos Hanna kommentista ja mukavaa loppuviikkoa! Toivottelevat Aleksi ja Jani

      Poista
  7. Vautsi! Huikeaa sorminäppäryyttä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla ja lämmin kiitos Heidi kehuista :) Nyt vain testaamaan :) / Aleksi ja Jani

      Poista
  8. Onpas kiva idea!
    Ja hieno!
    Ja Iittalan rasian kanssa hieno lahja!
    Meillä on lauantaina ylppärijuhlat kotona. Tytär saa valkolakin!
    Mutta kesällä mennään rippijuhliin, niin tämä ois kiva lahja idea sinne!
    Mukavaa torstai päivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä onkin Sari juhlaa juhlan perään. Se on ihanaa. Paljon onnea tyttärelle ja toki äidillekin valkolakista. Viettäkäähän ikimuistoinen päivä. Pidämme peukkuja, että sää suosii koulunsa päättäviä ja uusia valkolakkeja. / Aleksi ja Jani

      Poista
  9. Söpö sydän. <3
    En ole kokeillut rahan taittelua enkä kyllä paljoa paperin taitteluakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän pitää Minttu suunnitella sinulle sellainen kissaorigami. Ehkä innostuisit sitä kokeilemaan, vai mitä luulet? Mukavaa, että pidit myös sydämestä. Oikein sydämellistä viikonloppua ja paljon aurinkoisia ajatuksia. Toivottavat Aleksi ja Jani

      Poista
  10. Tää on vaan niin kiva! Montahan yritystä tarvisin, että onnistuisin. Täytyy testiä paperilla ennen huomista yo-juhlaa. Nuo Vitriinirasiat myös lemppareita, tyttäret saaneet lahjoiksi niitä. Ne sitten olen pelastanut lelulaatikoista pyörimästä, välillä toimittaneet Littles Petshoppien ruokakulhon virkaa.

    Kivaa viikkistä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se Tiia sinultakin lopulta sujuu, kun teet videon perässä. Usko pois :)

      Poista
  11. Minä jo tuota teidän perhostanne ihailinkin jo facen puolella. On niin kiire, ettei ehdi kunnolla tänne blogistaniaan. Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liisa :) Kiirettä pitää täälläkin, mutta pian sentään alkaa loma. Terkkuja sinne!

      Poista

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *