DIY munakuppi miniruukusta

22.3.16

DIY Munakuppi punasaviruukusta

Tänä vuonna pääsiäiskattaustamme koristavat itse tehdyt munakupit. Ne on tehty pienistä punasaviruukuista, joihin taannoin törmäsimme Sinellin myymälässä. Hauskuus lienee siinä, että alkujaan ruukkuihin oli tarkoitus tehdä pieniä istutuksia. Kun huomasimme, että sirot pikkuruukut soveltuivat kokonsa puolesta myös munakupeiksi, käyttötarkoitus muuttui lennosta. Toki näihin ruukkuihin voi myöhemmin tehdä mini-istutuksia, mutta pääsiäisenä ne saavat koristaa juhlapöytää munakuppeina.

Munakuppien ohella innostuimme myös koristelemaan pääsiäismunia. Kokeilimme niihin servettitekniikkaa eli pääsiäismunien päällystämistä serveteillä. Kerromme tekstin loppupuolella lyhyesti, kuinka kananmunien koristelu serveteillä onnistuu.

pääsiäismuna6

Hyvä puoli näissä munakupeissa on myös hinta. Punasaviruukut maksavat vajaan euron kappale, joten kauniit munakupit syntyvät huokeaan hintaan. Me päätimme maalata ruukut valkoisiksi, sillä punasavi värinä ei jostain syystä ole mieleemme. Lopuksi koristelimme munakupit juuttinarulla. Alkujaan meidän piti liimata juuttinaru munakuppiin kiinni, mutta päädyimmekin kieputtamaan narun vain tukevasti ruukun ympärille. Tämä mahdollistaa sen, että munakuppia voi myöhemmin koristella myös muulla tavoin. Erilaisia koristeluvariaatioita tämän ympärille voi kehitellä vaikka mitä.

pääsiäismuna3

pääsiäismuna7

Kauniiden munakuppien päällä komeilee serveteillä päällystetyt ja koristellut pääsiäismunat. Tekniikka on helppo, joskin pientä tarkkuutta homma vaatii, jotta pinnasta tulee mahdollisimman tasainen.

Poista lautasliinoista kaksi valkoista kerrosta niin, että jäljelle jää vain päällimmäinen kuviollinen kerros. Leikkaa siitä sopivan kokoisia palasia. Levitä siveltimellä servettilakkaa (klik!) munan pintaan. Painele servetinpalat varovasti munan päälle ja anna hetki kuivua. Sen jälkeen levitä päälle lakkaa 1-2 kerrosta. Anna jälleen kuivua. Lakan sijasta voit käyttää myös liima-vesiseosta.

pääsiäismuna5

munakuppi ja kananmunan koristelu servetillä

Mitäs pidät punasaviruukuista tehdyistä munakupeista ja serveteillä päällystetyistä pääsiäismunista? Onko teillä jo ennätetty maalata tai koristella pääsiäismunia?


*Yhteistyössä Sinelli

You Might Also Like

15 kommenttia

  1. Kiva idea tuo ruukun käyttäminen munakuppina. En olekaan testannut tuota decoupage tekniikkaa kananmunaan. Aivan upealta näyttää ♡
    Aurinkoista päivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä oltu mekään tuota tekniikkaa ennen käyttäneet. Ihan kivat tuli. Pieniä ruttuja siellä täällä, mutta päällisin puolin jälki suhteellisen siisti.

      Poista
  2. Voi miten suloiset munakupit! Ja nuo serveteillä päällystetyt kananmunat on aivan ihania :) Täytyy laittaa muistiin tulevia vuosia varten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu nuo miniruukut soveltuvat tosi hyvin munakupeiksi. Ja tuo valkonen maali teki niistä siistin näköisiä.

      Poista
  3. Voi miten kaunis servetti on löytynyt, ihan mun värit! Aurinkoista päivää, terkuin Suska.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aleksi tuon servettipaketin vuosi sitten osti. Itse asiassa juuri tätä tarkoitusta varten, mutta vasta tänä vuonna ennätimme testata. Mukavan värikäs kuosi :)

      Poista
  4. Voi miten suloinen idea! Me askartelemme pääsiäiskortisteita perjantaina. Meillä siis virvotaan lauantaina. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Virpomistapa tosiaan vaihtelee hieman eri puolilla Suomea :) varmasti kivoja koristeita teillä saatu aikaiseksi.

      Poista
  5. Voi miten ihana idea tuo miniruukku :) Siellä onkin jo kauniit pääsiäisen koristeet valmiina joten ei muuta kuin mukavaa pääsiäisen odotusta :)

    VastaaPoista
  6. Taas oikein sitten very good idea :) - nätit munakupit tulikin.
    Servettikuvio on kaunis. Viime vuonna päällystin munia samalla tekniikalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aleksi löysi tosiaan vuosi sitten kivalla kuviolla tehtyjä servettejä. Kuosi sopii hyvin pääsiäisen värimaailmaan.

      Poista
  7. Vähän söpöt! Periaatteessa voisi askarrella vastaavat tänne kotiin arkikäyttöön. Mutta loppujen lopuksi munakuppeja tulee käytettyä aika harvoin. Täytyy pistää harkintaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on totta, että munakuppeja ei ihan joka päivä tule käytettyä. Meillä oli ennestään neljä munakuppia, mutta kun tulee enemmän vieraita, niin piti itse tehdä lisää, jotta kaikille munakupit :)

      Poista
  8. Kylläpä onkin sympaattiset munakupit! Juuttinarulla saa tosi kivaa ilmettä aikaan. En taida ehtiä pääsiäiseksi munakuppeja askartelemaan, mutta voisin tehdä vaikka istutusruukkuja yrteille. Jos pyyhkäisisi ruukun pintaan liitutaulumaalia, niin kylkeen voisi kirjoittaa nimen liidulla. Kiitos mainiosta askarteluideasta ja oikein hauskaa pääsiäistä!

    VastaaPoista

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *