Search

Kerro tunteistasi uniikilla rakkauslahjalla

Me we rakkauslahjapalvelu Kaikki paketissa
Ystävänpäivänä tulee muistettua ystäviä, mutta entäs se oma kullanmuru? Mikä olisikaan oivallisempi tapa huomioida puolisoaan kuin henkilökohtaisella viestillä varustettu rakkauslahja. Hyvä rakkauslahja on käytännöllinen, kestävä, ekologinen, siinä on tunnetta, mutta myös ripaus huumoria. Noin viikko sitten verkossa avautui suomalaisen Me We -tuotemerkin Pimp My Booty -rakkauslahjakauppa (klik!), josta löytyy näihin kriteereihin soveltuvia lahjaideoita.

Katumuodilla hassutteleva Me We suunnittelee ja tuottaa rakkauslahjoja, joihin on mahdollista kustomoida henkilökohtainen viesti itselle tärkeälle ihmiselle. Tällä hetkellä rakkauslahjaperheeseen kuuluu kotimaiset lahjabokserit ja -hipsterit, joihin painetaan käsin asiakkaan haluama teksti. Siitä siis juontaa kaupan hillittömän hauska nimikin!

kustomoidut alushousut

mewe ja pimp my booty

Saimme kunnian testata palvelun toimivuutta ensimmäisten joukossa. Tilaaminen on nopeaa ja helppoa. Painatuksen värin voi valita neljästä eri vaihtoehdosta: kulta, hopea, glow in the dark tai neonpinkki. Me päädyimme tilaamaan yhdet kultaisella ja toiset hopeisella tekstillä. Housuihin painatettavan tekstin miettiminen oli ehkä haastavin vaihe. Lopulta päädyimme ottamaan toisiin pöksyihin blogimme nimen ja toisia housuja koristaa sanat Rakkaus Pakkaus. Ja vaikka kyseessä onkin yhdyssana, halusimme sanat eri riveille. Kokonaisuutena näyttää mukavammalta.

Teimme tilauksen sunnuntai-iltana ja kustomoidut pöksyt tipahtivat postilaatikosta alas torstaina. Nopeaa toimintaa siis. Palvelua ei suotta kutsuta lahjapalveluksi, sillä tuotteiden kääreisiin ja postitukseen on panostettu. Tuotteet oli kääritty siniseen silkkipaperiin ja ne saapuivat hauskassa postituspussissa, joka oli itsessään kuin persoonallinen lahjapaketti. Juhlava kokonaisuus kaiken kaikkiaan.

Ystävänpäivätilauksiin saa mukaan myös ihanan sydänkortin, jonka voi antaa lahjan saajalle paketin yhteydessä. Kortteja on jaossa rajoitettu määrä. Ystävänpäivätilauksen ennättää vielä hyvin tehdä, kuitenkin viimeistään 9. helmikuuta mennessä.

lahjabokserit miehelle


Lahjabokserit miehelle

Hinta on toki korkeampi kuin rättärimarketin halpispöksyillä, mutta laadussa eron huomaa selvästi. Me We:n pökät ovat silkkisen pehmeät. Niiden valmistukseen on käytetty laadukasta bambuviskoosia  ja joustavaa elastaania. Bambu on siitä erinomainen materiaali, että viileällä säällä se lämmittää, kun taas lämpimällä se viilentää. Soveltuu siis säälle kuin säälle.

Rakkauslahjapalvelun tuotteet ovat täysin kotimaista työtä. Ompelu tapahtuu Kangasalla ja painatukset tehdään Helsingin Sörnäisissä. Sehän tässä hienoa onkin, että näillä lahjaboksereilla ja -hipstereillä tulee tuettua samalla kotimaista työtä! Myös Me We:n perustajanaiset ovat kotimaisen työn puolestapuhujia. Joulunalla tämä kaksikko järjesti suositun "Ainakin yksi kotimainen joululahja" -Facebook-tempauksen, jossa esiteltiin kotimaisten pientuottajien vaihtoehtoisia lahjaideoita. Asenne näillä naisilla on ehdottomasti kohdillaan. Ja niinhän se on, että jokainen euro joka jää kotimaahan, hyödyttää meitä kaikkia ja suomalaista työtä pitkällä tähtäimellä.

Pimp My Booty -sivuston lisäksi kannattaa kurkistaa Me We:n verkkosivuille (klik!), jonka valikoimiin kuuluvat muun muassa kustomoidut pipot, sukat ja onpa sivuilla söpö kangaskassikin. Valikoimista löytyy varmasti uniikki ja tunnetasolla merkittävä lahja omalle rakkaalle.

Iloista ja rakkauden täyteistä viikonloppua!

Ystävänpäivälahja miehelle

*Yhteistyössä MeWe

17 kommenttia

  1. Siis niin mageet pöksyt. Kaikki paketissa näyttää hyvältä boxereidenkin lahkeessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. He hee, eikö olekin :) Blogin nimi on siitä hauska, että sitä voi hyödyntää eri asiayhteyksissä, välillä pilke silmäkulmassakin :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Nämä oli kyllä tosi siistit. Voin kertoa, että jopa uimahallin pukkarissa tultiin kysyyn, että mistä nämä on :)

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Täytyy antaa pisteet MeWen tytöille. Ymmärsin, että heiltä tulossa myös myös muita kivoja ideoita jollain aikavälillä. Innolla odotamme, mitä kivaa seuraavaksi keksivät

      Poista
  4. Tarviipas laittaa nimi ylös :) Aivan mahtava idea taas kerran!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kannattaa kyllä käydä kurkkaamassa mitä heiltä löytyy :)

      Poista
  5. No johan on aivan mieletön vinkki ja tuo kortti myös. Oma ukkeli on Rakas, joten jotain sellaista voisi pöksyissä lukea. <3

    Mahtavaa viikkistä huippupojat <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nää on kyl huiput kun saa just sen oman rakkaan hellittelynimen pöksyihin <3 Samoin sinne ihanaa viikonloppua Tiia <3

      Poista
  6. Ihana lahjaidea! Kiva lahja, joka tulisi taatusti myös käyttöön :) Ihanaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on<3 me kyllä ihastuttiin! Ja on niin ihanan tuntuset päälläkin :) Samoin sinulle ihanaa viikonloppua <3

      Poista
  7. Hehee hauskoja!Jonkin aikaa olen jo ajatellut neulovalle ystävälleni kassia tekstillä "I got big balls" tmv :D

    VastaaPoista
  8. Ihana ystävänpäivä lahja idea rakkaalle <3 Nyt vaan miettimään mitä niihin pöksyihin laittaa tekstiksi ;) Mukavaa sunnuntaita :)

    VastaaPoista
  9. Jaahas. Pitääköhän sitä minunkin ilahduttaa tuota ukkoani uusilla boksereilla. Ihana idea ja noita alusvaatteita ei taida koskaan olla liikaa, joten siinä mielessä myös käytännöllinen.

    VastaaPoista
  10. Loistavaa, kerrankin oikein käytännöllinen ja hyvä idea lahjaksi! Niin ja hyvää ystävänpäivän odotusta sinne teillekkin :)

    VastaaPoista
  11. Onpa hauska idea tämäkin! Saa persoonalliset pöksyt :) Liisa

    VastaaPoista