Search

Amorin ystävänpäiväpaketti

Ystävänpäivälahja Kaikki Paketissa
Nyt ollaan hempeissä tunnelmissa, sillä ystävänpäivä kolkuttelee ovelle. Kop, kop - sunnuntaina se on! Erinäisiä ystävänpäivälahjaideoita olemme blogissa jo esitelleet, mutta ensimmäinen teemaan liittyvä lahjapaketti tulee uunista ulos nyt.

Näin ystävänpäivän aikaan Amorin nuolet sinkoilevat siellä täällä. Tällä kertaa yksi nuoli on sujahtanut lahjapakettiin. Tässä Amorin ystävänpäiväpaketissa paperipilleistä tehty nuoli kulkee vessapaperirullan hylsystä tehdyn sydämen läpi. Lahjapaketissa on mukavasti myös kolmiuloitteisuutta, sillä nuoli on osittain ilmassa.

Ystävänpäivälahjapaketti

Ystävänpäivälahjapaketin teko-ohje:

Tarvikkeet:

Lahjapaperia
Paperipillejä (tai grillitikkuja tai topsipuikkoja)
Kartonkia (tai kuvioteippiä)
Punaista maalia
Vessapaperirullan hylsy
Yleisliimaa ja kuumaliimaa


Leikkaa vessapaperirullan hylsystä noin yksi kolmasosa pois ja taivuttele siitä sydän. Tämän jälkeen maalaa sydän punaisella maalilla. Kun maali on kuivunut, liimaa sydän lahjapaketin päälle yleisliimalla ja anna jälleen kuivua. Maalaa myös sydämen keskiosa punaiseksi.

Leikkaa paperipilli kahtia, jonka jälkeen leikkaa pilleistä pois vielä noin sentin palaset. Ne toimivat myöhemmin tukikeppeinä. Nuolen voi tehdä myös grillitikuista tai topsipuikoista. Leikkaa kartongista tai kuvioteipistä nuolelle kärki ja häntä. Liimaa ne kiinni paperipilleihin.

Liimaa pilleistä aiemmin leikkaamasi pienet palaset kärjen ja hännän alapuolelle. Ne toimivat tukikeppeinä, jotta Amorin nuoli pysyy paketissa tukevasti kiinni (katso alla oleva kuva). Painele kuumaliimaa pillien sekä tukikeppien päihin ja kiinnitä nuoli pakettiin.

Paketissa tarvittavia materiaaleja voi hankkia askartelutarvikeliikkeistä, esim. Sinellistä.

sydänpaketti-ystävälle

Ystävänpäiväpaketti Kaikki Paketissa

Sinkoilevatko Amorin nuolet sillä puolen ruutua? Entä onko sinulla aikomuksena muistaa ystävää jollain tapaa?

Mitä parhainta tiistaita toivottelevat Aleksi ja Jani.

27 kommenttia

  1. Sievä paketti ♡ Sydämellistä viikkoa!

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. Ja me jälleen pääsemme kiittämään ihanasta palautteesta. Suuri kiitos :)

      Poista
  3. Amo tutti i tipi di packaging. Bello!
    Buona giornata.

    VastaaPoista
  4. Upea ystävänpäivä paketti!
    Mukavaa laskiaistiistaita teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Toivottavasti siellä on ollut mukava laskiaistiistai. Täällä on syöty hernekeittoa laskiaisen kunniaksi :)

      Poista
  5. Ukko K:n kanssa nuolet sinkoilee,välillä kipinät;D
    Tänään aion kirjoitella ystäville kortit ja omille mukuloille voisi jotkut pienet "lahjat" hankkia.Kyläkaupassa oli ainakin suloisia suklaa-ja vaahtokarkkisydämiä.Ukollekin aion keksiä jotain vänkää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta hyvä, että välillä kunnon kipinätkin lentää. Se pitää suhteen terässä. Mukavaa tiistai-iltaa sinne :)

      Poista
  6. Onpas kiva idea jälleen kerran! :)

    VastaaPoista
  7. Rakkautta ilmassa ystävänpäivänä ❤️ Ja muinakin päivinä ❤️ Ihana paketti idea ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin sitä pitää. Rakkautta mahtuu maailmaan ja sitä ei ole koskaan liikaa <3

      Poista
  8. Jälleen kerran hauska ja omaperäinen idea teiltä. Ehdottomasti menee ideaboksiin vastaisuuden varalle.
    Meillä on tiedossa yhdet syntymäpäivä juhlat sunnuntaina sillä ystäväni lapsi täyttää vuoden. Sen kertaiseeb pakettiin pitänee kehitellä jotain muuta kuin amorin nuolia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, se lienee parempi, että Amorin nuolet jätät omasta paketista tällä kertaa pois. Idean ehtii toteuttaa joku toinen kerta ja vaikka sille omalle murulle kotosalla :) Mukavaa loppuviikkoa!

      Poista
  9. Juuri muistin, että yksi ystävänpäiväkortti pitää vielä kirjoittaa. Huomenna kait vielä ennättää postiin :) Hyvä kun mainitsit kortit :)

    VastaaPoista
  10. Taitaa ukkeli olla fisussa ystävänpäivänä, joten ei hirveästi sinkoile, mutta olisihan tuollainen mukavaa antaa. <3

    VastaaPoista
  11. Ei meilläkään sinkoile! Mies ei ymmärrä vaimon lahjomisen päälle eikä minusta tänä ystävänpäivänä ole kenellekkään mitään iloa... sytoviikko nääs.. Ihan kökköä :)

    Mutta sinkoilkoon siellä puolella!! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti Bikke siellä jo hieman mukavemmat tunnelmat. Emme voi kuin toivottaa tsemppiä hoitoihin!

      Poista
  12. Kekseliäs paketointi! Näyttää kauniilta, punainen ja valkoinen toimii :). Yleensä muistan ystäviä korteilla, tänä vuonna poikkeuksellisesti yhtä ystävää myös lahjalla. Äidilleni, miehelle ja pojalle aina jotkut (pienet) paketit lisäksi. (Pienet) suluissa, koska rakastan lahjojen antamista ja joskus se vähän lähtee lapasesta :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lahjojen antaminen lähtee täälläkin välillä lapasesta, mutta hieman ollaan vuosien mittaan saatu itsemme asiassa ruotuun.

      Poista
  13. Ihana ystävänpäiväpaketti! Tuonhan voisin tehdä ukkokullalleni ja laittaa sinne vähän sen herkkukarkkeja. Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liisa. Nyt harmittaa, kun vastaaminen kestänyt. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Ihanaa loppuviikkoa!

      Poista
  14. Kyllä on taas niin kivan näköistä paketointia. Ihanat te.

    VastaaPoista