Paketoi kauniisti -kirjan onnekas voittaja

19.10.15

Paketoi kauniisti Kaikki Paketissa

Viikon alkajaisiksi on mukava ilahduttaa yhtä onnekasta. Paketoi kauniisti -kirjan arvonta on suoritettu ja onnetar suosi tällä kertaa Tiia K:ta. Paljon onnea! Toivottavasti kirjasta viriää useita ideoita tulevien lahjapakettien koristeluun.

Osallistujia oli taas hurja määrä. Hienoa, että arvonta kiinnosti teitä. Kokosimme arvontaan osallistuneiden nimet Exeliin. Jokainen sai nimensä listalle niin monta kertaa, kuinka monella arvalla arvontaan oli osallistunut. Maksimimäärähän oli kolme per osallistuja. Virallisen osuuden suoritti random.org-sivusto, joka arpoi voittajaksi numeron 29. Ja Exelissä tuon numeron kohdalla komeili Tiian nimi, kuten alla oleva kuva todistaa.

voittaja


Voittajaan on oltu yhteydessä ja kirja lähtee matkaan pikapuolin.

Paljon uusia lukijoita löysi tiensä tänne. Tervetuloa kaikille tasapuolisesti! Jos onni ei ollut myöden tällä kertaa, niin lohdutukseksi kerrottakoon, että uusia arvontoja tulee kyllä.

Huomenna täällä blogissa on poikkeuksellinen päivä, sillä julkaisemme jopa pari uutta postausta. Kerromme muun muassa uudesta mielenkiintoisesta diy-yhteisöstä ja siitä, miten se liittyy meihin. Illemmalla puolestaan virittäydytään Halloween-tunnelmaan. Nähdään siis huomenna!

You Might Also Like

8 kommenttia

  1. Onnea Tiia! Sähän olet ihan onnettaren suosikkeja :D

    VastaaPoista
  2. Hih voitin Mirunkin arvonnassa, käsittämätöntä! Kiitos pojat, oli super ihana yllätys väsyneelle maanantai aamulle. <3 Ja mikä parasta näin teidät messuilla! Kiitos jo etukäteen, josko oppisin pakkamaan paketteja nätimmin kuin ennen.

    VastaaPoista
  3. Tiia, on sulla hyvä tuuri, onnea ♡ Ihanaa viikkoa teille ♡

    VastaaPoista
  4. Onnea Tiialle ♡ ja ihanaa viikkoa teille.

    VastaaPoista
  5. Onnea Tiialle ja kivaa alkanutta viikkoa teille!

    VastaaPoista
  6. Laitoin jo heti aamulla viestiä, olisikohan luukusta lähtenyt viesti mennyt tarjousosioon tai peräti roskapostiin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No siellä se roskapostissa köllötteli :) Kiitos :)

      Poista

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *