Ikean joulumallisto 2015 - perinteistä ja modernia

7.10.15

Ikean joulumallisto 2015 Kaikki Paketissa

Piipahdimme viikonloppuna Ikeassa ja yllätys oli melkoinen, kun huomasimme joulutuotteiden saapuneen hyllyille. Huomiomme kiinnittyi erityisesti paperitarvikkeisiin. Myönnetään pois, että jotakin pientä tarttui myös mukaamme. Vaikka täällä blogissa jouluvaihde laitetaan kunnolla päälle vasta ensi kuussa, sallinette pienen varaslähdön jo nyt.

Tarjoamme katsauksen Ikean joulumallistoon, joka sisältää muun muassa jouluisia koristeita, paketointi- ja keittiötarvikkeita sekä kaikkea muuta kivaa näiden väliltä. Nostomme painottuvat erityisesti joulumalliston paperitarvikkeisiin, joissa on kuulkaas vara valita.

Ikean joulu 2015 Kaikki Paketissa

Ikea joulupaperi Kaikki Paketissa

Ikea joulukoriste 2015 Kaikki Paketissa

Ikean joulumallisto jakautuu tänä vuonna kahteen tyyliryhmään, perinteiseen ja moderniin. Nostalgista tunnelmaa -sarjan tyylisuuntaus huokuu klassisen romanttista ja nostalgista joulutunnelmaa lämpimine ja tummine sävyineen. Sarja sisältää paljon myös yksityiskohtia, kuten pitsikuvioita ja kaiverruksia. Jouluiset kuvioteipit olivat erityisen kauniita!

Pohjoista valoa -malliston tuotteissa käytetyt kiiltävien ja mattapintojen yhdistelmät, puu sekä pastellisävyt mahdollistavat puolestaan persoonallisemman jouluilmeen luomisen. Näillä tuotteilla saa halutessaan kimallusta jouluun.

Ikean joulumallisto 2015 Kaikki Paketissa

Ikean joulumallisto 2015 Kaikki Paketissa

Ikean joulumallisto 2015 Kaikki Paketissa

Ikean joulukoristeet

Ikean joulumallisto sisältää myös lukuisia kakku- ja leivosvuokia, joihin voi leipoa esimerkiksi jouluviemisiä. Kyllä nämä omaankin joulupöytään kelpuuttaisimme.

Ikean joulu

Ikean joulumallisto 2015

Tässä muutama otos huonekalujätin jouluvalikoimasta. Suuntaamme varmasti vielä paremmalla ajalla tutkimaan valikoimaa tarkemmin. Näkemämme perusteella erityisesti perinteinen ja klassinen tyyli puri meihin, mutta esimerkiksi pikkujoulukauteen modernimpi mallisto voisi tuoda mukavaa vaihtelua leikkisyydellään.  Modernin malliston lahjarasiat ja -pussukat olivat niin tyylikkäitä, että saatammepa muutaman sellaisenkin hankkia. Mitäs mieltä sinä olet? Kumpi tyylisuuntaus on enemmän makuusi, moderni vai klassinen?

Tämä postaus ei ole sponsoroitu.
Kuvat: Ikea

You Might Also Like

33 kommenttia

  1. Oih! Joulu! Nyt meni oikein kylmät väreet ja tuli se sellainen joulua odottava olo. Sellainen että tekisi mieli laittaa villasukat jalkaan, kynttilä palamaan ja alkaa sukkia neulomaan ja pohdiskella mitä kellekin hankkisi.
    Kysymykseen, olen perinteisen kannalla. Ihania kyllä ovat. Josko tänä vuonna ostettaisiin paketointitarvikkeet Ikeasta, niin paljon kivemman näköisiä kuin moni markettirulla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se joulufiilis jo hiipi tännekin, kun tosiaan tuolla Ikean jouluosastolla piipahdimme. Hyvähän se on hyvissä ajoin aloittaa valmistelut, että voi sitten lähempänä joulua myös rauhoittua ja nauttia tunnelmasta.

      Poista
  2. Aah, joulu! <3 Minun ehdoton lempiaikani vuodesta! Minä aloitan uuden joulun odotuksen jo helmikuussa. Joten minua ei ainakaan haittaa yhtään, vaikka nyt jo saakin vähän esimakua tulevasta ja pääsee vähän varkain joulua fiilistelemään. Saas nähdä vain, että vietetäänkö meillä tänä vuonna joulu kotona vai Kätilöopistolla. Kummin vain, odotan sitä jälleen innolla.
    Noiden kuvien perusteella tämä tyttö kallistuu enemmän perinteisen malliston puolelle, mutta voisin minä valita jotain pientä moderniltakin puolelta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä on tosiaan jännitystä, missä joulun vietätte. Mekin pidimme perinteisestä, mutta paljon kivoja juttuja oli myös modernimmassa mallistossa.

      Poista
  3. Meillähän ei joulua vietetä, mutta ostelen lahjoja sukulaisille kuitenkin. Mä tykkään tuosta modernista ilmeestä ja vaaleista väreistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo modernin malliston timanttikoristeet olivat aika kivoja. Tunnen myös muutaman muun, jotka eivät joulua vietä. Jouluisia ruokia näissä talouksissa kuitenkin nautitaan, vaikka muuten joulua ei vietetäkään.

      Poista
  4. Kivan näköisiä juttuja! Molemmista tyyleistä löytyy mieluisia koristeita ja paperitarviketta. Eikä haittaa jouluilut yhtään. Pikkuhiljaa on aloitettu täälläkin jo liukuminen valmisteluihin :) Kivaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Hiljalleen kun aloittaa valmistelut, niin hyvä tulee :) Mukavaa loppuviikkoa sinnekin!

      Poista
  5. Oi vitsit! Luin tätä postausta isot sydämet silmillä <3 Yksi joulu hullu ilmoittautuu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh. Tuntuu, että jouluhöperöitä on meidän lisäksi monissa muissakin kodeissa :)

      Poista
  6. Iiiks mitä ihanuuksia Ikeasta löytyy jouluun....kyl tuo joulun odotus vaan alkaa jo pikku hiljaa :)

    VastaaPoista
  7. Oi ei! Asun Ikeasta reilun kilometrin päästä enkä vieläkään ole ehtinyt sinne. Pitäisi mennä, sillä parhaimmat tuntuvat menevän heti kuin kuumille kiville. Viime vuonna pettymys oli suuri, kun marraskuussa ei enää saanutkaan jotain pakkaustarvikkeita. Mutta hei, joulu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvasin, että tästä postauksesta sinä pidät :) Meillä kävi viime vuonna sama homma, että monet joulumalliston jutut olivat jo loppuneet, kun pääsimme Ikeaan. Nyt pitää olla ajoissa.

      Poista
  8. Oioioi odotan joulua! Tuli hinku päästä Ikeaan ja joulun laittoon :) Harmi, kun kyseinen pulju on niin kaukana meiltä... Innolla odotan tulevia joulujuttujanne :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hannariina. Jouluhulinaa tosiaan riittää marraskuuusta alkaen täällä blogista.

      Poista
  9. Jaaha, ja taas on asiaa Ikeaan. 78 yötä jouluun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, sulla on oikein laskuri joulunodotukseen :) Tosiaan, pianhan se joulu on täällä taas!

      Poista
  10. Voi miten ihania kuvia! Oon niin jouluihminen....Tekee mieli alkaa suunnittelemaan kaikkea mukavaa jouluun liittyvää...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täältähän löytyy useampi jouluihminen :) Mukavaa :)

      Poista
  11. Kyllä nyt saa jo jouluttaa. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh. Ystävät välillä kritisoivat, kun jouluhössötys alkaa aiemmin ja aiemmin, mutta jos se tekee itselle hyvän mielen, niin miksi ei.

      Poista
  12. Noita Nostalgia-tuotteita pitää käydä katsastamassa .... ja ostamassakin :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mekin yritämme tässä miettiä jo uutta reissua Ikeaan.

      Poista
  13. Oih mitä kaikkea ihanaa.
    Molemmista taitaa löytyä mieleisiä.
    Mitenköhän saisin tuon isännän käyttämään minua Ikeassa...
    Meillä kun ei nuo shoppailu paikat oikein kohtaa...☺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viet isännän lihapulla-aterialle, etkä puhu sisustusostoksista mitään. Eikös se voisi toimia? :)

      Poista
    2. Hih, arvaappas vain olenko muutaman kerran niin tehnyt...☺

      Poista
  14. OOh! Hienoja ovat :)
    Kaikki kelpaisivat minulle.

    VastaaPoista
  15. Aah ihanaa, joka joulu kyllä tulee hankittua Iksusta pakkausmatskua. :) Kivaa loppuviikkoa <3

    VastaaPoista
  16. Hui, jopas alkoi jouluttamaan...
    Kyllä se on niin, että kuvien mahti on melkoinen!
    Sekoitus perinteistä ja uutta, tai ehkä se uusi jää kuitenkin vähemmälle, vielä ;)

    VastaaPoista
  17. Ihanaa kun voi aloittaa joulujuttujen fiilistelyn jo nyt.

    VastaaPoista

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *