Search

Näitä joulumyyjäisiä suosittelemme - katso 16 poimintaa

Jouluiset tapahtumat valtaavat kadut, kylät ja kaupungit marraskuun lopulla. On markkinoita, myyjäisiä ja joulukatujen avajaisia. Tänä vuonna tiedossa on myös paljon uusia tapahtumia.

Kokosimme listan joulumyyjäisistä ja -markkinoista. Jotta emme olisi liian pääkaupunkikeskeisiä, on listalle valikoitunut myös tapahtumia muualta Suomesta. Tapahtumakalenterimme ei missään nimessä ole kaiken kattava. Kannattaa käydä esimerkiksi oman kunnan tai kaupungin kotisivuilla katsomassa, millaisia joulutapahtumia omalla paikkakunnalla tänä vuonna järjestetään.

Me aiomme perinteisesti käydä Helsingissä Tuomaan markkinoilla ja TOKYOn joulumyyjäisissä sekä Tampereella Tallipihan hurmaavassa joulukylässä. Jos aikaa olisi enemmän, Turussakin olisi mukava piipahtaa. Toki kovasti rummutettu Kaapelin Joulu on merkitty myös almanakkaamme.

Tapahtumat tarjoavat yleensä koko perheelle jotakin: pipareita, glögiä, lahjaideoita ja tunnelmaa. Saattaapa joulupukkikin toisinaan paikalle eksyä. Paikallisilta yrittäjiltä ostettaessa tulee myös tuettua suomalaista työtä.

Entä sinä? Millaiset ja mitkä joulutapahtumat saavat sinut liikkeelle? Onko jokin tapahtuma sellainen, että se kuuluu vuosittaisiin perinteisiin?

10 kommenttia

  1. Itse meinasin käydä täällä Jyväskylässä Toivolan vanhan pihan Joulupihalla. Jäi viime vuonna väliin ja olen kuullut hurjasti ylistystä ihanasta tunnelmasta. Pakko päästä tänä vuonna :)
    http://www.toivolanvanhapiha.fi/pihan-tapahtumat/joulupiha

    VastaaPoista
  2. Kivoja linkkejä, -kiitos!☺
    Sitä on kai tullut jo niin vanhaksi, kun ei oikein jaksa lähteä ruuhkiin kiertelemään...
    Mutta jos tuon miehen saisi innostumaan johonkin lähtemään -Turussa usein joulun alla käydään ostoksilla, mutta viikolla niin että markkinat jää kokematta.
    Meillä Lohjalla on myös mukavat Menneen Ajan Joulumarkkinat.
    Vanhan ajan hengessä toteutettu.
    http://palvelut.lohja.fi/menneenajanjoulumarkkinat/default.asp?sivu=1&alasivu=1&kieli=246

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lohjalla ei olekaan tullut koskaan käytyä, mutta tuokin tapahtuma kuulostaa mukavan tunnelmalliselta. Niin paljon mukavia tapahtumia, mutta liian vähän aikaa käydä kaikki läpi. Laitetaan korvan taakse tämäkin tapahtumavinkki :)

      Poista
  3. Fiskarsin joulu on mun listallani, siellä pitää ehdottomasti päästä käymään. Kiitos poiminnoista! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Fiskarsin ruukin ihanat maisemat ja tunnelma ovat varmasti upeat! Meilläkin on Fiskarsikin ollut listalla jo pari vuotta, aika vaan ei meinaa riittää kaikkeen ihanaa :D

      Poista
  4. Ihanaa, että joku teki tällaisen listan! Oli omissa suunnitelmissa, mutta se jäi :) Ehkä jotain joulumarkkinahumua kuitenkin jossain vaiheessa. Ihana blogi teillä muutenkin!

    Milla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla Milla, että pidit listauksestamme ja tykästyit blogiimme. Olihan sitä käytävä vastavierailulla sinunkin blogissasi. Tykkäsimme kovasti ja tilasimme päivitykset sähköpostiin :)

      Poista
  5. Kiva :) Minäkin lisäsin linkin blogiinne myös omalle Linkkejä ja blogeja-listalleni. Tämä ansaitsee tulla huomatuksi :)

    Milla

    VastaaPoista
  6. Lappeenrannan linnoituksen joulumarkkinoilla tulee käytyä joka vuosi.

    VastaaPoista